Muutossa usein hukkaa tavaroitaan, mutta myös löytää kaikenlaista. Minä löysin salatun Regina-menneisyyteni. Ja kun sanon salatun, tarkoitan oikeastaan unohtaneeni sen itsekin. Enkä nyt siis puhu Regina-yhtyeestä, vaan siitä lehdestä: Regina.
Lue koskettava tositarina: Varatun miehen hätävara. Tositarina tytöstä, joka rakasti toisen omaa.
Kaipuu, suru, epätoivo, ilo, helpotus, välittäminen. Kaikki tunteet kuohuivat ylleni, ja minä lyhistyin niiden alle. Järki huusi vastaan, mutta tunteet hautasivat kovan äänen alleen. En voinut kieltää.
Voisin verrata novellia teini-iän päiväkirjoihin. Ne olen tosin heittänyt menemään, mutta Regina-lehden säästin. Onhan kyseessä ensimmäinen julkaistu tekstini – ja edelleenkin ainoa laatuaan paperilla.
Nolottaisi, jos ei naurattaisi. Koko novelli on kirjoitettu kirjakielellä, koska mielestäni se oli aikoinaan ainoa oikea tapa kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä. Edelleenkin saan ihottumaa täysin puhekielellä kirjoitetusta proosasta, mutta omien tekstieni suhteen joustan jo jonkin verran.
Regina-aikoihini olin 22-vuotias ja jonnekin ne sydänsurut oli purettava. Miksei siis valtakunnalliseen pehmopornolehteen? Ai että. Monta asiaa olisi nyt kerrottavana ja neuvottavana tuolle menneisyyden Tiialle. Eikä ainoastaan miehiin tai kirjoittamiseen liittyen.
Hauska muistohan tuosta lopulta jäi, vaikken antanutkaan äidille lupaa luetuttaa novellia koko suvulle valmistujaisissani. Mitä mummikin olisi ajatellut? Pojantyttärensä ja ensimmäinen lapsenlapsensa oli varatun miehen hätävara. Pöyristyttävää.
Ja miksi mua kiinnostaa, mitä mummi ajattelisi?
TIIA 