Keskikesä Lontoossa

Vietin jo toisen juhannukseni Koomikon kanssa. Viime vuonna lähdin perässään Tampereelle keikkaansa katsomaan ja seurastaan nauttimaan. Tänä vuonna hyppäsimme yhteistuumin juhannusaaton aamuna lentokoneeseen ja lähdimme Lontooseen. Matkakohde ei ollut sattumaa: Koomikon takataskussa oli palkintomatka menestyksestään koomikoiden välisessä mittelössä. Juhannusreissu sopi kalenteriin parhaiten.

En ollut koskaan aiemmin käynyt Lontoossa. Koomikon viime kerrasta oli kymmenisen vuotta. Odotuksia ei sen suuremmin kaupunkia tai reissua kohtaan ollut. Halusin lähinnä toteuttaa seuraavat:

  • Kauppareissu, jolla pääsee ihastelemaan ja ostamaan ulkomaan karkkeja ja sipsejä
  • Fish ’n chips ja bisse
  • Roséviiniä pubissa
  • Harry Potter -kärryt King’s Crossin rautatieasemalla

Visuaalisia todisteita on kaikista kokemuksista, mutta alla ainoa vähänkään julkaisukelpoinen. Muut tuli otettua fiilispohjalta, videoina tai ihan vaan perheen Whatsapp-keskusteluun. Sinne tuokin kuva tosin lopulta päätyi.

harry-potter-lontoo

Reissu oli ainakin omasta näkökulmastani onnistunut.

Perjantaina:

  • Seikkailimme London Bridgen lähistöllä ja tutustuimme hotellin ympäristöön
  • Yritimme safkata ekat fish ’n chipsit, mutta pubista oli kala loppu – seriously!
  • Kävimme paikallisessa Kiasmassa ihmettelemässä taidetta
  • Näimme Lontooseen muuttanutta koomikkokaveria
  • Kiersimme pubeja ja kummastelimme paikallista terassikäyttäytymistä
  • Suunnittelimme seuraavan päivän metkuja

Lauantaina:

  • Söimme hotellissa aamiaisen, joka noudatti englantilaista kaavaa
  • Ostimme päiväksi metrolipukkeet
  • Käveltiin vilkkaassa keskustassa ja pyörittiin kaupoissa
  • Ostin elämäni ensimmäistä kertaa rakkolaastareita
  • Kuljettiin kirjakaupoissa ja ostettiin kirjoja
  • Syötiin mauttomat fish ’n chipsit kaljoineen
  • Piipahdettiin jokaiseen karkkikauppaan ja löydettiin iloksemme Fazerin salmiakkia
  • Löydettiin Selfridge’sin hyllystä kotimaista lonkeroa – ihan sitä vaaleansinistä 5,5 %
  • Juotiin Starbucks-kahvit
  • Sivuttiin musikaalikonserttia, Big Beniä ja Harry Potter -näytelmää
  • Bongasin itselleni mekon tulevan viikonlopun häihin – H&M:stä…
  • Naurettiin Lontoon The Comedy Storen stand up -illassa
  • Käytiin Sherlock Holmesin ovella
  • Kuljettiin päämäärättömästi metrolla ja etsittiin kivoja pubeja (toim. huom. pubeja ei todellakaan ole jokaisen kadun kulmassa)

Sunnuntaina:

  • Starttasimme aamun jälleen englantilaisella aamiaisella hotellissa
  • Kerättiin kamat kasaan ja poistuttiin hotellista heti kymmenen jälkeen
  • Lähdettiin vaeltamaan kohti Buckinghamin palatsia
  • Kummasteltiin palatsilla ihmispaljoutta ja kuultiin vartijoiden tulkitsevan torvikonserttona Michael Jacksonia
  • Jatkettiin matkaa löytäen toistamiseen Big Ben ja uutena tulokkaana The London Eye
  • Pysähdyttiin Sohossa terassibisselle ja -viinille fiilistelemään kaupunginosan vapaata tunnelmaa
  • Todistimme näyttävän renessanssihotellin
  • Kävimme kurkkaamassa Harry Potter -kärryjä sekä sadan ihmisen jonoa kärryille ja toteamassa, että kuva kärryjen kanssa maksoi 9,50 puntaa – jätettiin se lysti väliin
  • Syötiin pubissa burgerit bisseineen ja ladattiin puhelimia
  • Erehdyttiin väärän junafirman junaan matkalla Gatwickin lentokentälle ja maksettiin erehdyksestä kymmenisen euroa

Seuraavaksi Australiaan.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s