Askel tuntemattomaan on usein vaikea ottaa. Tuntematon on vierasta eikä lopputuloksesta voi olla varma. Joko sitä onnistuu tai kaikki menee pieleen. Joko menestyt tai mokaat – tai menestyt mokan kautta. Haluan itse uskoa viimeiseen.
Kaikki mokaavat joskus. Eikä siinä ole mitään väärää. Sen sijaan väärää on se, jos pelkää liiaksi mokaavansa. Silloin ainakin mokaa – ja pahasti. Paineet ovat liian kovat. Stressitila kasvaa. Alkaa huimata ja lopulta heräät elämäsi pahimman painajaisen keskeltä ilman ulospääsyä. Okei myönnetään: ulospääsy on aina, mutta tie ei välttämättä ole helppo. Saattaa kuitenkin pitkään tuntua siltä, ettei ulospääsyä ole ja sen sijaan pyrkii sinnittelemään valitsemallaan tiellä mahdollisimman pitkään ikävin seurauksin. Onneksi jossain vaiheessa joku ymmärtää pysäyttää kesken matkanteon tai työntää väkisin pois valitulta tieltä.
Itse en ymmärtänyt jättää matkaa kesken ajoissa. Moni merkki kyllä kertoi, että niin pitäisi tehdä. Itsepäisenä jatkoin tarpomista suossa. Sain paniikkikohtauksia, vatsa oireili, huimasi ja olin jatkuvan stressin alaisena. Se vaikutti parisuhteeseen ja erityisesti omaan mielenterveyteeni. Tein valintoja väärin perustein, yritin olla oma itseni ja samalla miellyttää muita. Tuloksena oli kaaos. Suuntavaistoni on kuitenkin aina ollut huono, joten sitä lienee syyttäminen.
Enkä uskaltanut astua tuntemattomaan. Halusin, mutta pimeä pelotti liikaa. Oli selkeä visio, mutta stressaavan elämäntilanteen keskellä sekin sumeni.
Minua ei kuitenkaan kukaan matkallani pysäyttänyt. Ei ehtinyt. Kukaan ei tuupannut pois polulta. Ei saanut kiinni sen tehdäkseen. Sen sijaan minut kampattiin ja revittiin valitsemaltani tieltä väkisin polvet ja kyynärvarret verillä.
Hetken itkin, vaikka minuun ei sattunutkaan. Itkin kolmesti, vaikken surrut sekuntiakaan. Sen sijaan olin kiukkuinen kuin ampiainen. Teki mieli pistää takaisin.
Kaksi päivää myöhemmin huomaan olevani sadasti onnellisempi kuin kaksi päivää aiemmin. Harteiltani on nostettu elefantin paino. Löysin tuntemattomasta valon, vaikka luulin siellä olevan pimeää. On ollut ihanaa herätä stressittömänä ennen herätyskelloa ja saada valita, mitä arvokkaalla ajallaan tekee.
Olen palannut kirjaprojektini pariin, selvitellyt kaikenlaisia käytännön asioita, tehnyt falafeleja ja tsatsikia, siivonnut, käynyt Kuntamarkkinoilla, pussaillut poikaystävää, järjestänyt vaatekaappia, vaihtanut puhtaat petivaatteet, levännyt pois flunssaa ja suunnitellut kaikkea ihanaa tulevaisuuteen.
Uudessa käyntikortissani lukee: Tiia Merikanto – vapaa kirjoittaja Helsingistä
TIIA 