Luin aamulla Iltalehdestä jutun semisukulaisesta. Kertomus käsitteli hänen menestymistään rapakon takana Virossa ja sitä, kuinka suomalainen on päässyt maassa vaikuttavaan asemaan. Kirjoitus on menestystarina, mutta päättyy yrittäjän itkuun siitä, miten työntekijöitä ei löydy.
Jätän tarkoituksella linkin laittamatta.
”Vittu, mitä paskaa!” tokaisin ääneen jutun luettuani.
Viestijänä ymmärrän, että näkökulma oli yrityksessään ja elämässään etelässä. Siitä huolimatta häiritsi, ettei henkilö kertaakaan maininnut perhettään. Mihin katosivat kolme lasta? Miksei elämää Suomessa tuotu esille kontrastina virolaisuuteen? Mihin jäi maininta uhrauksista, joita bisneksen pyörittäminen Virossa on vaatinut? Rahaa ei nyt lasketa.
Toimitettu juttu oli menestystarina. Jos olisi raapaistu hiukan pintaa syvemmältä, koko homma olisi paljastunut menetystarinaksi. Bisnes vei mukanaan ja perhe painui toiselle sijalle.
Kertomus veti mietteliääksi – ja ärsytti. Aloin kuitenkin pohtia omaa historiaani. Olen varsin työ- ja opiskelukeskeinen ihminen. Parhaimmillaan (pahimmillaan?) minulla on ollut kolme työtä ja kaksi opiskelupaikkaa – sekä poikaystävä. Ymmärsin, että jostain on luovuttava, joten jätin poikaystävän ja jatkoin duuni- ja opiskelukierteessä. Parisuhde oli täysin toissijainen juttu.
Olen siis itsekin syyllistynyt käytännössä samaan kuin haastateltu semisukulaiseni. Saattaa toki olla, että tällainen käytös on istutettu minuun ihan verenperintönä. Isältä opittua, jos häntä hieman haluaisin syyllistää. Työ vei hänetkin mennessään ja perhe unohtui.
On myös yksi asia, jonka jaan sekä isän että tämän semisukulaisen kanssa: horoskooppimerkki. Olemme kaikki tähtikartan kaksosia.
Luonnekuvaus Rajatieto-sivustolta:
Kaksonen on kommunikoiva ja joskus aika puheliaskin horoskooppimerkki. Hänellä ovat usein hyvät kirjoitus- ja puhetaidot. Vireä ajattelu ajaa häntä eteenpäin elämässä.
Kaksonen on toisinaan tuuliajolla ilman selvää suuntaa. Utelias ote elämään yhdistyy terävään älyyn ja hiottuihin sosiaalisiin taitoihin. Kulttuuri ja taiteet kiehtovat tavallista enemmän. Myös mystiikka ja jopa politiikka puhuttavat Kaksosia.
Uteliaana luonteena Kaksonen voi kysellä ja ottaa asioista selvää. Hän haluaa tietää ja olla selvillä tapahtumista. Terävä ja nopea ajatustoiminta johtaa asiasta kuin asiasta kommunikointiin.
Omalla kohdallani aion pitää huolen, että voidaan puhua menestystarinasta.