Olen ihminen, joka ei juuri välitä musiikista. Saatan fiilistellä tiettyjä biisejä paljonkin, mutten hakeudu musiikin pariin. Kotona avaan mieluummin television kuin radion. Pidän enemmän puheesta kuin laulusta. Radiotakin kuuntelen puheen – en musiikin – vuoksi.
Jollain tasolla musiikki on itselleni jopa merkityksetöntä. En ole kiinnostunut luomaan soittolistoja bileisiin tai edes itselleni kuunteluun. Suosin puolivalmisteita, jos jossain mielenhäiriössä tekee mieli kuunnella musiikkia.
Mutta sitten on artisteja ja kappaleita, joihin toistuvasti palaan. Yksi sellainen on Peppi Polviander ja Aavaa.
Itkin vuolaasti, kun kuulin kappaleen ensimmäisen kerran. Se iski kovaa ja syvälle. Kappaleen sanat kiertyivät kehoni ympärille ja musiikki tunkeutui jokaiseen soluun. Tähän palaan tasaisin väliajoin, mutta kyyneleittä.
Kappale syleilee ja voimaannuttaa. Se antaa paljon, muttei vie mitään. Kiitos Peppi Polviander ja Jonne Aaron.
Kuvat kaappauksia musavideosta
TIIA 