Olen usein kipuillut sen kanssa, ettei minulla ole intohimoa. Sellaista palavaa halua tehdä jotain tiettyä. Kaipasin jatkuvasti aihetta, josta voisin kirjoittaa. Lopulta ymmärsin intohimoni olevan yksinkertaisesti siinä: minä haluan kirjoittaa.
Päätin 10-vuotiaana, että minusta tulee toimittaja. Tavoittelin unelmaa ja pääsin 20-vuotiaana opiskelemaan toimittajaksi. Jospa ensi vuonna, kun täytän 30, tekisin ihan oikeasti töitä toimittajana tuhlaamatta aikaani epämiellyttäviin duuneihin. Toki opiskelun myötä käsitys viestintäalasta kasvoi ja moni muukin osa-alue kiinnostaa journalismin lisäksi. En ole ehdoton toimittajuudelle, mutta haluan jatkossa valita kirsikat kakun päältä ällömakean kermavaahdon sijaan.
Unelmaduunarit Satu Rämö ja Hanne Valtari tunkivat lusikkansa yhteiseen soppaan ja kirjoittivat oppaan intohimon ja elannon yhdistämiseen: Unelmahommissa. Teos on äärimmäisen viihdyttävä. Se imaisee mukanaan muutamassa hetkessä ja lukemista on hankala lopettaa. Kirja esittelee konkreettisin esimerkein, kuinka tarttua harrastukseen, intohimoon tai yksittäiseen ideaan ja jalostaa siitä ainakin yhden työprojektin verran – parhaassa tapauksessa kokonaisen uran itselleen.
Ostin kirjan, kun olin vielä puuduttavassa toimistoduunissa. En varsinaisesti tiennyt, mitä ostin, mutta tuore painomuste ja edullinen hinta vetivät puoleensa. Kirja päätyi ostoskassiin. Kesti kuitenkin useamman viikon, että lopulta avasin opuksen ja uppouduin unelmaduunin anatomiaan.
Sano kyllä, kunnes et voi sanoa kyllä. Sitten sano ei.
Olen kovin vietävissä tällaisilla lauseilla. Ne inspiroivat ja saavat tekemään duunia vaikka palkatta, kunhan kokemusta kertyy ja on taas askelen lähempänä unelmaansa. Näyttelijä ja käsikirjoittaja Niina Lahtinen kertoi Trendi-lehden haastattelussa kannustavansa aina ihmisiä tekemään sitä, mikä inspiroi, vaikkei se poikisi heti rahaa. Osui ja upposi. Eräs opettajani kehotti työttömiä opiskelemaan, sillä koulutusta kukaan ei voi viedä. Sillä tiellä ollaan edelleen.
Noudattaessani jollain tapaa yllä olevan lainauksen ohjetta löysin itseni kirjallijoiden keskeltä osana Marrasgaalaa vain viikko leukaleikkaukseni jälkeen. Siellä huomasin ihmisjoukossa toisen Unelmahommissa-oppaan kirjoittajista, Hanne Valtarin. Oli pakko vetäistä hihasta eli vähän sniikisti lähestyä viinilasin kanssa ja avata keskustelu: ”Moi, ootko sä Hanne?” Ja olihan se.
Tavallisesti en olisi lähestynyt tuntematonta ihmistä näin suoraan. Tilanne oli kuitenkin mielestäni koominen, sillä vain iltaa aiemmin olin tarttunut naisen teksteihin. Marrasgaalaankin lähdin tunnin varoitusajalla. Halusin käydä tervehtimässä.
En ole vielä saanut Unelmahommissa-kirjaa päätökseen, mutta odotan sitä päivää innolla. Silloin alan selata kirjaa uudestaan läpi ja merkitsen kaikki itseäni puhuttelevimmat kohdat. Kenties näillä toimenpiteillä löydän itseni unelmahommista nopeammin kuin huomaankaan.
Toiminimi on. Viritelmiä on. Verkostoja on. Halua ja tahtoa on.
Vinkkiviis! Naisilla on myös oma Unelmaduunarit-podcast, jossa haastatellaan suomalaisia unelmaduunareita.
TIIA 