Unelma: Seksuaalineuvojan ammatti

Heräsin maanantaina tekstiviestiin hieman ennen keskipäivää. Haluatko vahvistaa paikkasi seksuaalineuvojakoulutuksessa? Joo todellaki! Olen haaveillut työstä seksuaalisuuden parissa jo pitkään. Katsoin Sinkkuelämää, ihailin Carrie Bradshaw’n vikkelää naputtelua ja fiilistelin koko kvartetin seikkailuja. Halusin kirjoittaa, mutta myös erityisesti erikoistua seksuaalisuuteen.

Kun alkuvuodesta muutin Helsinkiin, olin ammatillisesti hiukan harhateillä. Vaan silti askelen lähempänä unelmaani. Hinnasta viis! Opiskelisin itseni seksuaalineuvojaksi niin nopeasti kuin mahdollista. Tammikuussa tahtoni toteutuu, kun aloitan opintoni uuteen ammattiin haaveena edelleen erikoistua alalle viestinnän kautta.

Varsinkin viimeaikaisen keskustelun myötä seksuaalineuvonta ja -kasvatus tuntuvat nostavan tärkeyttään. Seksuaalinen häirintä on ilmiö, jota seksuaalikasvatus voisi laimentaa, vähentää ja eliminoida. Kun henkilö on tietoinen omista rajoistaan, se näkyy myös ymmärryksenä muiden omista rajoissa.

Muistaakseni olin varmistanut paikkani koulutuksessa jo aiemmin. Vaan ei sillä niin merkitystä. Tärkeintä, että saan osallistua ja sen myötä erikoistua nykyisessä ammatissani journalistina.

Lue lisää seksuaalineuvojan koulutuksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s