Tänään se alkaa: Ina ❤ porno.
Väittäisin, että ihminen on elänyt melkoisessa mediapimennossa, mikäli ei ole missään törmännyt kyseisen ohjelman markkinointiin, lehtijuttuun tai radiohaastatteluun aiheesta. On ihan älyttömän siistiä, miten isolla rakkaudella media on kohdellut ohjelmaa ja toimittaja Ina Mikkolaa jo nyt, vaikkei yhtään jaksoa ole vielä esitetty.
Olen itsekin lukenut useita haastatteluja ja aiheesta kirjoitettuja juttuja. Olen pääsääntöisesti nyökytellyt läpi tekstien, mutta myös oivaltanut paljon uutta. Odotan innolla uutta ohjelmaa ja sitä, kuinka yhteiskuntaa ja kulttuuria katsotaan pornon ja seksuaalisuuden kautta. Parasta lienee kuitenkin Mikkolan avoin asenne ja ohjelman positiivinen suhtautuminen pornoon. Näistä asioista ei voi puhua ikinä liikaa. Vierastan itse hiukan termiä seksipositiivisuus, mutta sitähän Mikkola ohjelmassaan tuo esille. Cool.
Vaikka kirjahyllyssäni on paljon pornografiaksi määriteltävää materiaalia, katsoin pornoa oikeasti ensimmäisen kerran vasta helmikuussa. Jos ei siis lasketa niitä satunnaisia törmäilyjäni pornon kanssa, kun työskentelin erotiikka-alan verkkokaupassa. Päädyin kuitenkin ihan kunnolla katsomaan pornoa opiskeluiden myötä. Istuin pimeässä huoneessa 35 tuntemattoman opiskelukaverin kanssa ja katsoin intesiivisesti pornoa. Tilanne oli varsin absurdi, mutta myös opettavainen.
Pornopätkäksi valikoitui feministinen teos lähes kymmenen vuoden takaa: Dirty Diaries. Kokonaisuus koostui 12 lyhytelokuvasta, joista ehdimme tunnin aikana katsoa suunnilleen puolet. Sanoisin, että ensimmäinen pornokokemukseni oli lempeä. Se olisi voinut olla myös jotain aivan muuta ja olisin voinut kokea sen yksin, mutta olen ratkaisuun ihan tyytyväinen. Feministinen porno oli kaunista, vaikka toisista videoista tulikin hiukan huono olo. Miten syvälle nyrkin voi vaginaan työntää?
Ina ❤ porno näytetään Subilla ja Katsomossa klo 22:00.