Haluttomuus parisuhteessa

Elätkö parisuhteessa ilman seksiä? Siitä kirjoitti artikkelin Helsingin Sanomat aiemmin tällä viikolla. Aihe on omalle ikäluokalleni varsin ajankohtainen kaikkien ruuhkavuosien keskellä. Ei sillä, että itse moisia eläisin. Muta pohtiessani sitä, millaisia teemoja on noussut esiin niin ystävieni kuin puolituttujen elämissä nyt opiskelujeni aikana. Kenties puhumme asioista avoimemmin tai sitten kiinnitän asioihin huomiota opintojeni vuoksi aiempaa enemmän. Kenties niistä uskalletaan puhua enemmän.

Ei paneta. Ei panna.

Haluttomuuteen liittyy liian monia syitä: hormonit, sairaudet, lääkkeet, huono itsetunto, painonnousu, erektio-ongelmat, ulkonäkö… Just name it!

Haluttomuus voi koskettaa molempia: kumpaakaan ei paneta. Toisaalta se koskettaa molempia myös siinä vaiheessa, kun toista ei paneta. Aiempaan voi liittyä esimerkiksi pieni lapsi, pitkä parisuhde tai eriävä mielenkiinto asioihin pelkästään arjessa. Myöhempi on tietysti toiselle aina kipeämpi. Mistä se johtuu? Johtuuko se minusta? Pystynkö elämään ilman seksiä? Mitä jos? Eivätkä nämä ole ainoita reaktioita. Tilanteesi voi olla ehdottomasti erilainen. On hankala kattaa kaikki, koska me kaikki olemme erilaisia.

En lähde kommentoimaan HS:n artikkelia sen enempää. Sen sijaan totean olleeni itsekin haluttomana parisuhteessa – oikeastaan kahdesti, kun mietin asiaa toistamiseen. Ja siinä ne monet parisuhteeni ovatkin. Muut ovat olleet enemmän kaikenlaisia säätöjä ja toisenlaisia sopimuksia.

Eka parisuhde oli eräänlainen laastari kaiken säädön jälkeen. Toki aluksi oli kivaa ja seksiä harrastettiin senkin uhalla, että alakerran anoppi tajuaisi, mitä yläkerrassa tapahtuu. No kuuleman mukaan tuo tajusi, muttei se häntä estänyt kiiruhtamaan portaisiin kesken kaiken.

Kun virallisesti muutettiin yhteen, jutusta katosi kaikki vähäkin taika. Yhtäkkiä olin itselleni luonnottomassa tilassa, enkä enää halunnut seksiä. Ja seksi on minulle tärkeää. Syy oli tietysti muussakin. Kumppani satutti henkisellä väkivallalla ja sääteli surutta tekemisiäni. Paheksui, minkä ehti. Puuhasi itse, mitä lystäsi. Piti minua narussaan uhkaamalla erolla. Silti suostuin rutiininomaisesti seksiin kerran viikossa – väkisin. Lopulta katkaisin narun ja ilmoitin, etten edes halua olla koko suhteessa. Viikkoa myöhemmin minulla oli uusi koti, skumppaa ja pitsaa, ystävä tukena sekä lattialla patja, joka kelpasi sängyksi varsin hyvin ensimmäiset viikot.

Sen sijaan tämän toisen parisuhteen aikana on ollut kyse aivan toisenlaisesta haluttomuudesta. Mainitsin, että seksi on minulle tärkeää. Miten kuvittelisit, että seksuaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa? Omasta kokemuksestani voin kertoa, että aluksi kyynelehdin ihan jo kertoessasi toiselle, mitä on tapahtunut. Sen jälkeen itkin taas rikosilmoituksen, gynekäynnin, seksitautitestien ja terapian verran.

Seksiin ja haluun kokemus voi vaikuttaa vasta kuukausien päästä. Et välttämättä halua kumppanin koskevan. Nukut eri sängyssä. Pyydät, ettei tarvitse ottaa seksiä edes puheeksi ennen kuin olet siihen valmis. Kenties olet aiemmin nauttinut rajummista otteista, mutta nyt ne saavat kyyneliin. Pelkkä yhdyntä – tai viimeistään toisen laukeaminen – saattaa kyyneliin. Omasta orgasmista tai sen puuttumisesta puhumattakaan. Muistan pohtineeni, laukeanko enää koskaan. Edes sooleseksi ei kiinnostanut.

Pahintahan minulle oli silti olla suhteessa, kun raiskaus tapahtui. Olen onnekkain, että ihana Koomikko ymmärsi tapahtuneen vakavuuden heti kertoessani. En ole koskaan kokenut ulkopuolista syyllistämistä tapahtuneesta. Syyllisyyttä olen itse kokenut senkin edestä, vaikka nyt tiedänkin ja ymmärrän, ettei se ollut minun vikani. Päätös seksiin tehtiin minun puolestani.

Olen monesti miettinyt olisinko suhtautunut tapahtuneeseen eri tavalla, jos olisin ollut sinkku. Se on varsin todennäköistä. Ja se on hirveän surullista. Että #metoo kaikille uupuneille seksuaalikasvattajille.

Mutta näin se kävi minulle. Kerron avoimesti, koska toivon jonkun toisen saavan tästä tukea. Jokainen raiskattu nainen on yksin, kunnes kohtaamme. Vertaistuki on kalleinta ikinä. Minulle saa laittaa viestiä, jos siltä tuntuu. Yhteystietoni löytyvät sivusta, mutta myös Facebookin kautta saa lähestyä. Olen oman häpeäni ja syyllisyyteni kokenut – arvottomuuden tunne varjostaa edelleen. Eiköhän siitäkin vielä nousta upeiden ystävien ja sen paljon kohistun vertaistuen avulla.

– – –

Jos haluttomuus tulisi toisen puolelta, se ei olisi minulle yhtä mustavalkoista kuin oman haluttomuuteni kanssa – tai oliko sekään. Ei. Seksuaalinen hyväksikäyttö teki kuitenkin sen verran syviä haavoja, että rinnastaisin haluttomuuden omaan kokemukseeni.

Eläisin haluttomuutta siis itseni kautta. Alussa totesin, että haluttomuus voi johtua kaikenlaisista tilanteista. Omalla kohdallani selvä yhteys on hyväksikäyttö. Muka ällöttäisin ja olisin kamala. Ehkä olisin myös liian lihava historiai huomioonottaen. Tukkani olisi huono ja kamala näin shokkiväreillä koristettuna. Silmälasit vääränlaiset. Tekemäni ruoka oli pahaa tai poltin sen pohjaan – sama asia. Kaikkea tällaista turhaa. Yritän siis kertoa, että haluttomuuteen on joskus hankala suhtautua rationaalisesti.

Koomikolle kaikki kiitos, että hän aiemmin ymmärsi. Toki itkukohtaus seksin jälkeen ehkä hieman selvitti asiaa ja yhteyttä.

Kyse voi kuitenkin olla vain siitä, että toista stressaa. Syynä voi olla unettomuus. Jonkin lääkityksen fiksailu. Henkilökohtainen murhe, josta toinen ei halua vain avautua. Suorituspaineet ovat tietysti oma asiansa.

Kohdatkaa kuitenkin toisenne. Avatkaa lukkoja ja kertokaa toiselle, millaisia ajatuksia haluttomuus herättää – oma tai toisen. Kiperissä tilanteissa hakeudu tai hakeutukaan yhdessä seksuaalineuvontaan. Se on ihan ok ja voi oikeasti auttaa pelkästään sillä, että asiat sanoo ääneen.

– – –

Ps. Onkohan nämä kuvattomat tekstit ihan kamalia? Itselleni teksti on tärkein, joten se on myös luonnollisempi tapa ilmaista. Kaipaako joku kuvia näiden pitkien kirjoitusten väleihin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s