Tyttöjen reissu Tallinnaan sai viime viikonloppuna uuden merkityksen, kun pamautettiin opiskelukavereiden ja muutaman muun kiinnostuneen kanssa penishieronnan kurssille. Ajatus lähti liikkeelle seksuaalineuvonnan ja -kasvatuksen kautta, kun valmistunut neuvoja päätti järjestää kurssimatkaan kiinnostuneille. Itse sain kurssin syntymäpäivälahjaksi äidiltä – 30 vuotta tulee täyteen sunnuntaina.
Penishieronnan kouluttajana toimi ihana Epp Kärsin, joka on ainoa laatuaan. Vastaavanlaista kouluttajaa tai osaajaa ei Suomestakaan löydy, joten luonnollisesti oli lähdettävä laivalla etelään kurssittelemaan.
Odotukset olivat korkealla ja tietty jo etukäteen kiinnosti, mitä kurssin sisältö oikeasti olisi – dildojen lisäksi, of course! Laivalla kilisteltiin reissulle ja kurssille jo ennen aamiaista ja osa myös aamiaisella. Keski-ikäiset rouvat osaa bailaa ja tietty minut iskettiin juuri heidän pöytään, ja siis ihan täysin randomisti. Kiitos skumppa-aamiaisesta!
Satamasta taksilla opiskelemaan penishierontaa – ja oli kyllä jokaisen euron arvoinen kurssi, vaikka maksoinkin itse vain matkat ja aamiaisen. Neljään tuntiin sisältyi herkullinen luento-osuus, teetä ja kahvia, makeisia, kattavasti kookosöljyä sekä tietysti tekopeniksiä.
Opin kurssin aikana peniksestä enemmän kuin koko elämäni aikana. Olenko aiemmin ollut tietoinen, että miehelläkin on klitoris? En – tai ainakaan en muista? Kosketuksen merkitys avautui aivan uudella tavalla. Parasta oli kuitenkin, kun kouluttaja kiersi jokaisen yksitellen läpi ja näytti otteillaan käsivarteen, kuinka voimakkaasti jokainen liike piti tehdä. Olisin voinut ostaa häneltä myös käsihieronnan! Ehkä ensi kerralla.
Videolla opiskelutoverini esittelee juuri oppimiaan taitoja. Ja video on julkaistu toverin sekä kuvaajan luvalla.
Ja miehille vinkkinä: Epp Kärsin pitää myös vaginahieronnan kursseja…