Porno – ketä se kiinnostaa?

Yritin kirjoittaa artikkelin pornosta, mutta se ei kiinnosta minua tarpeeksi. Silti olen katsonut pornoa niin paljon, että Pornhub korvasi Pizza-Onlinen yhtenä puhelimeni suosituimmista verkkosivuista jo aikaa sitten. Voisin syyttää tästä toukokuista pitsalakkoa, mutta turhaan. Myönnän katsoneeni pornoa jopa hämmentävän paljon, kun ottaa huomioon, etten ole siitä varsinaisesti kiinnostunut. Sen sijaan olen pyrkinyt ymmärtämään pornoa. Olen tarkastellut sitä monelta eri kantilta ja yrittänyt ottaa selvää, mikä pornossa viehättää. En vieläkään tiedä.

Ehkä olen aiemminkin maininnut, mutta katsoin pornoa ensimmäisen kerran tammikuussa. Istuin 35 opiskelukaverin ja parin kouluttajan kanssa pimeässä huoneessa katsoen elämäni ensimmäistä pornopätkää. Tilanne oli melko absurdi, mutta toisaalta se teki hetkestä helpon – jos nyrkkinaintia ei oteta huomioon. Se sai olon hieman huonovointiseksi.

Ensimmäisen pornokokemukseni jälkeen olen yrittänyt tutustua lajiin monipuolisesti. Olen selannut erilaisia soittolistoja, tehnyt tuttavuutta vaihtuvien kategorioiden kanssa ja toisaalta tympääntynyt pornonäyttelijöihin – samaan kategoriaan kuuluvat toistuvat juonikuviot ja koko pornon tarinallistaminen. Jos nauttisin pornosta runkkumateriaalina, jättäisin tarinat ihan muualle. Napautan videon melko nopeasti tositoimiin, vaikken välttämättä halua pätkältä sitä, mihin se oikeasti on tarkoitettu. Olen kaikesta huolimatta ymmärtänyt, että se on se kiinnostavin osuus.

Tuntuu jotenkin hassulta, kun en ole kiinnostunut pornosta. Muistan jo ala-asteella ihailleeni isän jääkiekkokorttiliikkeessä (jep, sellaisiakin oli joskus) spesiaalimpaa kamaa: tissimuijakortit. Katselin kauniita tyttöjä, pyöreitä rintoja ja avattuja haaroja valtavalla mielenkiinnolla ja todellakin ihaillen. En ehkä täysin ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta mielestäni kortit olivat kauniita ja ehdottomasti mielenkiintoisia. Tällainen historia voisi viitata siihen, että pornokin kiinnostaisi. Vaan ei. Olen edelleen kiinnostuneempi kuvista. Kirjahyllystä löytyy tälläkin hetkellä erikseen kirjat peniksistä, pilluista ja tisseistä. Katselen niitä mielelläni, mutta jostain syystä liikkuva kuva ei viehätä.

Saa joka tapauksessa lyödä kommenttilaatikon täyteen hyvää pornoa! Kiinnostaisi tietää, mikä sellaista sitten lopulta on. Kenties käännän vielä joskus kelkkani tässä asiassa…

Äläkä ärsyynny. Tiedän kärjistäväni paljon ja vetäväni mutkia suoriksi, mutta tämä on minun kokemukseni pornosta. En vain ymmärrä, mikä siinä on se juttu. Tätä kautta voisin oikeastaan jollain tapaa verrata pornoa seksifantasioihin. Tiedän, että molemmat ovat varsin tavallisia asioita. Jengi kiihottuu molemmista, mutta itse en. Fantasioinnin tai pornon katselun sijaan muistelen mieluummin aiempia kohtaamisia oman kumppanin kanssa. Vien ajatukseni koettuun kiihkoon ja kosketuksiin. Antaudun hetkelle ikään kuin uudestaan. Se on paljon kiihottavampaa kuin suihinotto läppärin näytöllä tai joku kuuluisuus nuolemassa. Kenties saat kiinni? Kenties et?

Tietysti on hienoa, että jollain on mielikuvitusta senkin verran, että kykenee fantasioimaan. Omaa mielikuvitustani käytän sitten johonkin aivan muuhun. Lienee rajoittuvan duuniprojekteihin…

Vaan sen vielä mainitsen, että makuuhuoneessa allekirjoittanutta palvelee pornon sijaan parhaiten yhdistelmä: Sensuva ON Hemp Oil -öljy, vesipohjainen Sensuva Erosense Aqua sekä Satisfyer Pro Traveler. Suosittelen – ja kirjoitan näistä ihan oman tekstinsä, kunhan aikaa on.

Ps. Tulihan tästä se pornopostaus sittenkin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s