Hola, pitkästä aikaa! Nelisen kuukautta siihen meni, mutta vihdoin sain avattua ensin luonnoksen ja sitten julkaistua tämän tekstin. Kevät oli murheellinen ja vaikea. Kesäkään ei alkanut kovin hyvin. Nyt näyttää kuitenkin valoisalta, ja aion nauttia siitä täysillä!
Olisi silkkaa hulluutta alkaa kirjoittaa kertomusta kuluneista kuukausista. Siksi päätinkin tiivistää kohokohtia ja koota niistä listan – osittain myös siksi, että rakastan listoja…

- Kävin pitkästä aikaa Turussa ja hammasoikojalla
- Haastattelin sairaalamuusikkoa
- Leikkasin tukan ihan lyhyeksi
- Ostin turbaanin
- Osallistuin Kaisaminnin Sexful Brunch -tapahtumaan
- Kävin isovanhempien luona ekaa kertaa pariin vuoteen
- Osallistuin markkinointiseminaariin, jossa oli skumppatasting
- Tanssahtelin Litku Klemetin tahtiin Rautatientorilla – oli vappu
- Stand up -koomikko Bill Burr oli Suomessa
- Soitin astrologille
- Sparrasin ystäväni Nean kanssa ja siten syntyi Monet kasvot
- Katselin lätkän MM-kisoja
- Aloin käydä seksuaaliterapiassa
- Kävin pitämässä useammat mielihyväkutsut
- Suosikkikirjakauppani Rosebud järjesti Seksistä, rakkaudesta ja terapiasta -keskustelun, johon osallistuin ilmaantumalla yleisöön
- Pidin Blogger-koulutuksen, vaikka tutumpi alusta itselleni on WordPress
- Olin viikon sairaslomalla
- Kävin katsomassa liiketiloja
- Vietettiin SPR:n viestintävapaaehtoisten kanssa kesäkekkereitä
- Oli Tissiflashmob
- Täytin 31 vuotta
- Tuli täyteen vuosi kihloissa<3
- Vietin juhannuksen mökillä
- Kävin Lintsillä, mutta hurvittelemisen sijaan tyydyin syömään popcornia ja vahtimaan muiden tavaroita
- Nauhoitin elämäni ekan podcastin – tästä kuulette varmasti lisää myöhemmin!
- Vietin viisi päivää paastoten
- Kävin Hakaniemen torilla kirppistelemässä
- Ostin kolme suklaapatukkaa ja maksoin niistä yhteensä 9 euroa
- Ostin innostuspäissäni hulavanteen
- Ilmoittauduin tanssitunnille
- Kävin vuoden ekalla lenkillä

Ihan kivaltahan tuo lista näyttää. Moni asia sai vielä näin jälkikäteenkin hymyilemään. Pitäisi vain muistaa olla kiitollinen kaikesta siitä ihanasta, mitä ympärillään on. Ja muistaa elää hetkessä. Meillä on kuitenkin vain tämä yksi elämä eikä sitä kannata hukata.
Rakkautta ja pusuja sun alkavaan viikkoon! Tästä tulee hyvä!
Kuvat: Mikko Kauppinen