Varasuunnitelma

Ostin viikolla uuden Trendi-lehden monen muun ikäiseni naisen tavoin. Minua kiinnosti kannessa kimalteleva ihmemimmi Janita Autio sekä ihan ammatillisesta näkökulmasta miehiään lyöneet naiset. Osan lehdestä selasin, osan luin.

Lehden loppupuolella huomioni kiinnitti otsikko: Vaihto ja ehto.

Otsikon alla on ingressi: Onko sinulla urallesi ja parisuhteellesi varasuunnitelma? Se voi olla merkki mielen joustavuudesta – tai johtaa tyytymiseen.

Artikkelin aloitus kiinnitti huomioni ja puhutteli selvästä syystä: irtisanoin itseni / purin sopimukseni asiakkaan kanssa Flow-perjantaina. Päätös yllätti hieman itsenikin. Se oli silti oikea. Varasuunnitelma? Sellainen on ja ei ole.

Teoriani mukaan olen tähän asti elänyt jonkinlaista varasuunnitelmaa sen sijaan, että olisin ollut itselleni rehellinen ja seurannut unelmiani. Olen hyppinyt yrityksestä toiseen kirjoitus- ja viestintäduunien perässä yrittäen sopeutua ysistä viiteen -muottiin. Samaan aikaan päässäni vipeltävät penikset toiminnallisine ongelmineen, haluttomuuden teema, sukupuolisuuden moninaisuus, pillun anatomia, seksin yhdyntäkeskeisyys, orgasmivaikeudet…

Olen yrittänyt olla varmistelija, vaikka peilistä tuijottaa huithapeli. Näihin kahteen ryhmään artikkelissa haastateltu psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija Annamari Heikkilä ihmiset jakaa.

Joten muina huithapeleina päädyin irtisanomaan itseni ilman varsinaista varasuunnitelmaa. Toki seksuaaliterapian opinnot alkavat heti syyskuun alussa eli suunta on sinänsä selvillä – ainakin joltain osin. Työkuvioiden sopii elää vielä hetki, mutta uskon universumin kuljettavan minut juuri oikeaan aikaan juuri oikeaan paikkaan. Ihan kohta!

– – –

Trendi-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan huithapeli elää hetkessä. Olin hetken eri mieltä, kunnes ymmärsin Heikkilän olevan oikeassa. Saatan poukkoilla ajatuksissani menneeseen ja suunnitella tulevaa, mutta tunteitani en pysty kuljettamaan samalla tavalla. Ne pitävät minut aina kiinni hetkessä, elän hetkessä.

Enkä siis yritä nyt väkisin tunkea itseäni mihinkään lokeroon. Kyllä huithapelin tunnistaa, heh. Wikisanakirjan mukaan huithapeli on kevytmielinen ja vastuuton henkilö.

– – –

Varasuunnitelmallisuus tuntuu turhalta, kun voi tehdä korjausliikkeen. Esimerkiksi Koomikon kanssa olemme sopineet: jos jokin menee suhteessamme rikki, se korjataan. Tuo taitaa tosin kertoa, että minussa on myös ripaus varmistelijaa – ainakin parisuhteesta puhuttaessa.

Vaan varasuunnitelmaa tai ei: Asioilla on tapana järjestyä. Trust me.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s