Puhuminen ja kommunikointi parisuhteessa – onnistutko?

Löysin luonnoksista aloittamani tekstin otsikolla Seksistä puhuminen. Avasin artikkelin, pyyhin tekstin pois ja otsikoin julkaisun uudelleen. Tuntuu tärkeämmältä kirjoittaa yleisemmin puhumisesta ja kommunikoinnista parisuhteessa. Uskon, että se hyödyttää meitä kaikkia enemmän kuin teeman pohtiminen ainoastaan seksin näkökulmasta.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta tuolloin alustana oli Monet kasvot -blogi. Teema nousi kuitenkin esille, kun juttelin perjantaina Iltalehden toimittajan kanssa poikkeustilan vaikutuksesta parisuhteeseen. Osittain tästä syystä päätin olla rajaamatta näkökulmaa ainoastaan seksiin. Se kulkee kuitenkin mukana, kun puhutaan parisuhteesta – useimmiten ainakin…

Sujuva kommunikointi parisuhteessa

Puhuminen ja avoin kommunikointi lujittavat parisuhdetta ja lisäävät luottamusta kumppanien välillä. Samoin puhumalla voi välttää turhia riitatilanteita ja väärinymmärryksiä, mikä on äärettömän tärkeä huomio varsinkin tällaisessa poikkeustilassa. Pariskunnat viettävät aikaa yhdessä tavallista enemmän, kun arki on pitänyt tuoda neljän seinän sisälle. Omaa aikaa on rajallisesti – ehkä kävelylenkin tai tv-ohjelman verran. Toisen läsnäolo alkaa tahtomattaankin ärsyttää. Tunteiden sanoittaminen voi auttaa tilannetta, siis kommunikointi.

Parisuhteessa kommunikaatio perustuu kuuntelemiseen. Jos et kuuntele, voi toiselle tulla helposti sellainen olo, että hän on ilmaa tai hänellä ei ole väliä. Kuunteleminen on sitä, että on läsnä ja hyväksyy toisen ajatukset ilman välitöntä kritisointia tai hyökkäämistä. En kuitenkaan tarkoita, että kaikesta pitäisi aina olla samaa mieltä. Keskustelu säilyy rakentavana, kun sille antaa tilaa.

Kuunteleminen luo parisuhteelle tasapainoisemman pohjan. Kiinnitä siis huomiota kumppanisi sanomisiin ja sanoihin. Keskity kuuntelemaan ja pyri muistamaan, mitä toinen on aiemmin kertonut. Laske puhelin tai tiskiharja kädestäsi ja huomioi toinen, kun hänellä on asiaa. Ehkä hän sanookin: Haluaisin, että kuuntelet.

Mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä haavoittuvaisempi toinen on. Tästä syystä parisuhteessa tulisi olla yhteys, jonka myötä uskaltaa ilmaista itseään avoimesti. Kumppanin tulisi pystyä luottamaan, että toinen osaa ottaa vastaan vaikeitakin asioita – puolin ja toisin. Hyvän kommunikoinnin toinen puoli onkin puhuminen ja sille luvan antaminen. Että kaikesta voi puhua.

Parisuhde ja toimiva kommunukaatio

Viime viikolla Iltalehden toimittaja kysyi minulta, millä tavalla hankalia asioita voisi ottaa parisuhteessa puheeksi. Paniikki valtasi kehon ja mielen. Pitäisikö minun tietää vastaus tähän? Peilasin ajatusta nopeasti omaan parisuhteeseeni. Mietin, miten itse otan hankalia asioita puheeksi. Pohdin, mitä joku kollegani vastaisi. Lopulta tulin siihen päätelmään, että asia kannattaa esittää avoimesti, rehellisesti ja tuoden esille myös oman haavoittuvuutensa. Toiselle ei saa tulla olo, että hänet on ahdistettu nurkkaan.

Tässä kohtaa kurkistan peiliin ja muistutan itseäni: helpommin sanottu kuin tehty. Olen aika kärsimätön ja ratkaisukeskeinen luonne, mitä parisuhteeseen tulee. Jos esimerkiksi näen toisen olevan huonotuulinen tai ahdistunut, minun on hirvittävän hankala kestää tilannetta. Päädyn siis etsimään ärsyttävyyteen asti ratkaisua, mikä helposti pahentaa tilannetta sen parantamisen sijaan. Joskus toiselle pitäisi vain antaa tilaa. Työstän tätä kyllä.

No Communication

Aina toimivalle kommunikaatiolle ei ole arjessa sen kaipaamaa paikkaa.. Kiire vie mukanaan eikä toiselle oikein ole edes aikaa. Kalenterissa on menoa viikon jokaiselle päivälle eikä yksikään niistä ole yhteinen. Iltaisin tekee mieli lähinnä kaivautua peiton alle. Väsyneenä tulee kiukuteltua toiselle tavallista enemmän. Palaute tästä on mitä luultavimmin aivan yhtä ikävä.

Kuvattu on usein seurausta erinäisistä syistä. On toki olemassa myös suhteita, joissa kommunikaatio ei yksinkertaisesti toimi. Tällöinkin on hyvä muistaa, että asialle voi tehdä jotain, kunhan molemmat ovat motivoituneita – ja toinen tarpeeksi motivoitunut ottamaan ensimmäisen askeleen eli asian puheeksi kumppaninsa kanssa.

Suurimpia syitä toimivan kommunikaation puuttumiseen on tarve olla oikeassa. On tarve kritisoida tai yrittää muuttaa kumppanin ajatuksia tai ajattelutapaa. Tällainen aiheuttaa parisuhteessa usein kitkaa. Se katkaisee kommunikaation ja tekee siitä yksipuolista.

Sujuvaa kommunikaatiota estää sekin, jos ikään kuin pihtaa omia ajatuksiaan ja pitää ne itsellään. Ei uskalla – syystä tai toisesta – tai halua tuoda niitä ilmi. Henkilö voi olla epävarma tai suhteessa voi olla epävarmuutta. Kenties kyse on molemmista. Hyvä, sujuva kommunikointi edellyttääkin luottamusta. Ja luottamus rakennetaan siten, että omille ja toisen ajatuksille, mielipiteille sekä tunteille on lupa ja oma tilansa.

Kommunikaation puute on usein merkki siitä, että parisuhteessa ei kaikki ole aivan kunnossa. Riidat lisääntyvät. Puhumattomuus voi viedä erilleen toisesta. Yhtäkkiä koetaan, ettei mitään yhteistä tai yhteistä jaettavaa ole. Puhumattomuus voi tietysti olla myös seurausta toimimattomasta parisuhteesta. Ei haluta enää jakaa ajatuksiaan toisen kanssa. Tällaisessa tilanteessa on syytä katsoa peiliin ja miettiä, mitä parisuhteeltaan haluaa. Vai haluaako?

Kommunikaatio parisuhteessa

Sanaton kommunikaatio

Sanaton kommunikaatio tarkoittaa eleitä ja ilmeitä. Ne voivat olla tahallisia tai tahattomia, mutta yksi on varmaa: eleillään voi vaikuttaa koko ilmapiiriin ja luoda tietynlaista tunnelmaa. Eleet myös tarttuvat. Kun luot eleilläsi avointa, positiivista tunnelmaa, se tarttuu helposti myös kumppaniin.

Sanaton kommunikaatio voi ohjata myös väärään suuntaan. Toisinaan (lue: useimmiten) on siis aiheellista varovasti kysyä sen sijaan, että olettaa asioita. Kaikki kumppanin eleet eivät myöskään automaattisesti kohdistu juuri sinuun tai parisuhteeseen, vaan kyse voi olla aivan jostain muusta.

Kuten todettu: hyvä kommunikointi on opittavissa oleva asia. Se vaatii motivaatiota molemmilta, mutta parantaa parisuhdetta kaikin puolin. Avoimuus lisää läheisyyttä ja läheisyys rentoutta, mikä puolestaan tuo suhteeseen iloa ja energiaa.

Kommunikointi ja ajatusten jakaminen on edellytys hyvälle parisuhteelle. Sen sijaan, että oletat asioita tai yrität tulkita toisen ilmeestä tämän ajatuksia esimerkiksi suhteenne tilasta, puhukaa. Toista ei voi koskaan tuntea niin hyvin, etteikö tarvitsisi puhua. Kun jakaa ajatuksensa toisen kanssa, saa uusia näkökulmia sekä jäsenneltyä omatkin ajatuksensa eri tavalla.

HYVÄ KOMMUNIKAATIO PARISUHTEESSA

  • Vahvistaa itsensä ja toisen luottamusta sekä luottamuksen ilmapiirin luomista
  • Vahvistaa luottamusta yhteiseen elämään ja tulevaisuuteen
  • Auttaa ymmärtämään ja tuntemaan itseä sekä kumppania paremmin
  • Auttaa laajentamaan omaa ajattelumaailmaa
  • Luo kaikki hyvät edellytykset tasapainoiselle ja toimivalle parisuhteelle

Hyvä ja avoin kommunikaatio lujittaa parisuhdetta. Se auttaa parisuhteen osapuolia ymmärtämään toisiaan paremmin. Uskalla olla toiselle läsnä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s