Alle 6 kuukautta häihin

Minulla oli kaikki tarkoitus kirjoittaa pitkäperjantaina teksti otsikolla Kuusi kuukautta häihin. Koko juttu kuitenkin unohtui. Joko olin kiireinen tai pyrin olemaan ajattelematta koko häätouhua… Kumpi saa enemmän ääniä?

Pääsiäisperjantaina:
– Nukuttiin pitkään (olen opetellut jatkamaan unia sen jälkeen, kun katson kelloa noin 7:28)
– Käytiin Nuuksiossa metsäretkellä (teki hyvää hengitellä ja nuuskia luontoa)
– Tehtiin täsmäisku kauppaan (pitsa-aineksia, vihanneksia ja saunajuomat)
– Valmistettiin pitsaa kolmatta tai jo neljättä viikonloppua putkeen (olen mennyt laskuissa sekaisin…)
– Saunottiin (ruhtinaalliset 20 minuuttia, mutta kuitenkin)
– Laitettiin kombucha tekeytymään (eka oma satsi ikinä!)

Listasta voidaan päätellä, että kiireinen olin..,. Rehellisesti sanottuna tilanne on kuitenkin se, ettei kumpikaan meistä (Koomikko vielä vähemmän kuin minä) ole kovin innostunut tai kiinnostunut suunnittelemaan häitä.

Miksi sitten menette naimisiin?

Tähän kysymykseen olen törmännyt useammin kuin kerran – tai kahdesti. Sinänsä asiahan ei kenellekään kuulu. Eikä kyse ole siitä, että menee naimisiin. Kyse on häistä.

Kukaan ei pakota meitä pitämään häitä, mutta toisaalta tuntuu tärkeältä järjestää jokin tilaisuus, jossa perheemme tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa. Samalla saamme syyn pitää kunnon kotibileet! Ongelma lienee kuitenkin eniten siinä, että juhlitaan meitä. Kumpikaan ei varsinaisesti tykkää olla tällä tavoin huomion keskipisteenä, vaikka tällä kertaa tuon kyseenalaisen kunnian saakin jakaa toisen kanssa.

Olen nyt epätoivoisesti yrittänyt vähän siirtää ajatuksia Aleksis Kiven päivään, suomalaisen kirjallisuuden päivään ja suunnitella häitä. Esimerkiksi mekko minulta löytyy jo. Olen kysellyt Koomikolta ajatusta ravintolasta ja vienosti vihjannut kotibileiden mahdollisuudesta. Tänään seikkailin Digi- ja väestötietoviraston nettisivuilla ja selvitin, että avioehto maksaa 49 €.

Asioiden listaaminen toi tilanteeseen hieman toiveikkuutta. Järjestettävää, muistettavaa tai mokattavaa ei olekaan niin paljon. Kärpäsestä oli siis ehtinyt hieman kasvaa härkänen – ja ahdistus siinä mukana. Mutta eiköhän tästä selvitä! Seuraavan kerran ajattelen häitä parin kuukauden kuluttua, kun kutsujen lähettäminen alkaa olla ajankohtaista. Ai niin ne kutsut! Hitto!