Katsoin vihdoin Netflixin ihmeellisestä maailmasta Sex Education -sarjan ensimmäisen kauden. Aloitin sen jo kerran, mutten jostain syystä päässyt siihen kiinni. Luulen, että kyse oli tuolloin keskittymisen puutteesta. Tällä kertaa sarja nimittäin vei mukanaan.
Myötähäpeä oli ajoittain voimakkain läsnä katselukokemukseni aikana. Se ei yllättänyt, sillä olen voimakkaasti myötähäpeään taipuvainen. Samaan aikaan ärsyynnyin tuttuja stereotypioita toistavista hahmoista, ihailin sarjan visuaalista ilmettä ja samaistuin sanontaan suutarin lapsella ei ole kenkiä. Aika ajoin tuijottelen itsekin peiliin markkinointiin tai viestintään liittyvien asioiden tiimoilta – toisinaan tunnen oloni epätoivoiseksi oman seksuaalisuuteni tai parisuhteen kiemuroiden edessä. Sen sijaan muille annan sujuvasti vinkkejä esimerkiksi sosiaalisen median strategiaan tai blogiteksteihin. Ja osaan olla ystävilleni läsnä ja ohjeistaa seksuaalisuuden saralla, vaikken aina itse osaa kohdata samanlaisia tilanteita omassa elämässäni yhtä neuvokkaasti.
Poikkeustila, tarjoamani maksuton seksuaalineuvonta sekä siitä saatu palaute ja oman kehon kuunteleminen ovat ohjanneet kohtaamaan seksuaalisuutta yhä enenevissä määrin hyvinvoinnin näkökulmasta. Sex Education oli ikään kuin viimeinen vaadittu tönäisy oikeaan suuntaan: vietin eilisen pohtien omaa seksuaalisuuttani ja erityisesti omaa seksuaalista hyvinvointiani. Melko nopeasti huomasin laiminlyöneeni kenties tärkeintä ulottuvuutta itsessäni – seksuaalisuutta, jota pitäisi helliä ja rakastaa ja hengittää.

Seksuaalisuus liittyy erottamattomasti ihmisen elämään. Se on inhimillinen, terveyteen ja mielen hyvinvointiin vaikuttava tekijä, joka muuttuu ja kehittyy läpi elämän. Tasapainoinen ja hyväksyvä suhde omaan seksuaalisuuteen antaa voimavaroja niin fyysiseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin. Seksuaalisuus on ihmisen ilmaisun ja olemisen tapa. Se on vuorovaikutustaitoja ja kykyä empatiaan.
Voimavaroista puheen ollen… On ollut kiinnostavaa huomata, miten moni kollega puhuu seksologian opinnoista voimavarana – minut itse mukaan lukien! Se on hieman sellainen oma kuplansa, johon koulutuspäivinä astuu. Ilmapiiri on varsin poikkeuksellinen verrattuna moneen muuhun toimialaan. Tunnelma on lempeä, salliva ja turvallinen. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja aina on joku läsnä, jos tarvitsee purkaa ajatuksiaan. En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa missään. Opinnot ovat voimavara tavallisten kiireiden keskellä. Toki nyt on poikkeustila, mutta joka tapauksessa…
Seksuaalisuus ja nautinto
Seksuaalisuus on aistillista mielihyvää, miehenä ja naisena olemista. Se on myös fyysisen tyydytyksen hakemista. Seksuaalisuus on hellyyttä, yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta, avoimuutta ja läheisyyttä. Siihen liittyy paljon toiveita ja odotuksia, kokemuksia ja iloja, pettymyksiä ja monia muita tunteita.

Seksuaalisuus tarpeineen on aivan yhtä luonnollista kuin ravinto tai lepo. Jokainen meistä määrittelee oman seksuaalisuutensa ja sen tärkeyden elämässään itse. Seksi voi olla osa seksuaalisuutta tai sitten ei ole. Seksuaalinen mielihyvä ja nautinto ovat kuitenkin usein olennainen osa elämää. Puhutaan syvästä, eri aistien tasolla tapahtuvasta ja koettavasta nautinnosta.
Nautinto tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia riippumatta siitä, oletko yksin vai yhdessä. Voit olla elämääsi seksuaalisesti tyytyväinen ja nauttia seksuaalisuudestasi, vaikkei sinulla olisikaan seksisuhteita tai et olisi kiinnostunut seksistä. Läheisyys toisen kanssa nähdään osana jaettua seksuaalisuutta ja erotiikkaa, josta voidaan edetä seksuaaliseen kiihottuneisuuteen tai sitten ei.
Seksuaalisuutensa toteuttaminen on linkki hyvinvoivaan seksuaalisuuteen. Toteutustapoja on monia ja mahdollista kaikki, mikä ei loukkaa, alista tai käytä toista hyväksi. On tärkeää löytää itselleen ja myöhemmin kumppanilleen sopiva tapa seksuaalisuuden toteuttamiseen. Kun ensin tuntee oman nautintonsa, onnistuu seksuaalisuuden toteuttaminen mutkattomammin myös kumppanin kanssa. Arvosta omaa kehoasi ja seksuaalisuuttasi sellaisenaan. Matka omaan seksuaalisuuteen, omien rajojen tunnistaminen ja määrittäminen sekä omien halujen ja toiveiden tiedostaminen ovat kaikki tärkeä osa seksuaalista hyvinvointia.
Seksuaalinen hyvinvointi parisuhteessa
Seksuaalinen hyvinvointi nähdään osana onnellista parisuhdetta. Seksuaalisen hyvinvoinnin ytimessä yhtenä osana on usein seksuaalinen halu, sen kokeminen ja näyttäminen. Samaan aikaan on syytä muistaa, että seksi on parisuhteessa vain yksi tapa ilmentää seksuaalisuutta. Se tosin tuntuu saavan aina huomiosta sen suurimman siivun. Seksin määrä ei kuitenkaan ole mittari seksuaaliselle tyytyväisyydelle suhteessa. Olisikin olennaista kiinnittää huomiota siihen, kuinka tyydyttävää tai riittävää seksi on elämäntilanteeseen nähden.

Kaikki kohtaavat vaikeuksia seksin suhteen jossain vaiheessa. Suhteen osa-puolten seksuaaliset halut eivät ehkä kohtaa – toinen haluaa enemmän ja toinen vähemmän. Ongelma voi olla toiminnallinen. Seksi voi tehdä kipeää tai läheisyys olla ongelma. Alhainen itsetunto voi tuottaa hankaluuksia. Usein ongelmat ovat monitahoisia, mutta niitä yhdistää yksi asia: parisuhteessa ne hoidetaan yhdessä. Toimivan, turvallisen seksisuhteen voi kannatella vaikeidenkin aikojen yli. Jos jokin menee rikki, se korjataan. Tähän ajatukseen nojaan parisuhteessa aika ajoin, vaikka korjattavaa ei olisikaan. Se ikään kuin muistuttaa parisuhteen ainutlaatuisuudesta.
Seksuaalisuus, kuten myös sen merkitys tai tarve seksiin toimintana, muuttuu ja vaihtelee läpi elämän. Seksuaalisuus on hyvin herkkä osa ihmisyyttä reagoimaan. Se paljastaa varsin nopeasti hyvinvointimme, mutta myös huonovointisuutemme parisuhteessa.
Seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat voivat johtua monista syistä. Toiminnallisiin ongelmiin apua haetaan useimmiten terveydenhuollosta, vaikka ongelma voi olla myös monitahoisempi. Usein ongelma on kuitenkin jotain muuta kuin toiminnallinen. Seksuaalisen halun puute on näistä kenties yleisin. Seksuaalineuvojasta tai seksuaaliterapeutista on tällöin enemmän apua.
Anna seksuaalisuudellesi tilaa. Tutustu itseesi uudelleen seksuaalisuuden näkökulmasta – yksin ja yhdessä!