69 päivää ilman

Muutaman drinkin jälkeen olemme usein rohkeampia. Pari viinilasillista myöhemmin Charlottesta kuoriutuu Samantha (Sex and the City) ja Marnie muuttuu sängyssä Jessaksi (Girls). Pari drinkkiä saavat useimmat meistä unohtamaan estomme ja epävarmuutemme. Olemme yhtäkkiä itsevarmoja ja määrätietoisia.

Tiedämme, mitä haluamme. Uskallamme kertoa sen kumppanille. Lisäksi osaamme nauttia seksistä, sillä unohdamme jännittää sitä. Samasta syystä seksi alkoholin vaikutuksen alaisena on usein myös villimpää (ja siten parempaa?) kuin ilman rohkaisevaa drinkkiä.

Hyvään seksiin ei kuitenkaan tarvita alkoholia – päinvastoin! Känniseksi nimittäin harvemmin päättyy naisen osalta orgasmiin. Jo pari lasillista hankaloittaa orgasmin saamista, sillä alkoholi hidastaa verenkiertoa. Tällöin veri ei pääse klitoriksen hermopäätteisiin asti, mikä on orgasmin kannalta välttämätöntä.

Humalassa hauskalta ja ihanan kiihkeältä tuntunut yö voi aamulla olla jotain ihan muuta, kun aamulla herää päänsärkyyn eikä ole aivan varma vieressä nukkuvan tyypin nimestä. Käytettiinhän ehkäisyä?

Alkoholi rohkaisee, mutta se myös alentaa omaa harkintakykyä. Esimerkiksi kondomi voi tuntua hyvältä idealta jättää pois uuden kumppanin kanssa, jos käyttää kuitenkin hormonaalista ehkäisyä. Pitäisi silti muistaa, ettei kondomia käytetä ainoastaan raskauden ehkäisyyn, vaan välttyäkseen seksitaudeilta.

Seksitaudit

Seksitaudit ovat bakteerin tai viruksen aiheuttamia tartuntatauteja, jotka tarttuvat pääosin suojaamattomassa limakalvokontaktissa:

Tartunta voi siis tapahtua suojaamattomassa seksissä – myös suuseksissä! Paikallaan pysynyt kondomi tai suuseksisuoja suojaa useimmilta tartunnoilta. Poikkeuksina kuitenkin kondylooma ja herpes, jotka voivat tarttua myös kondomilla suojatun alueen ulkopuolella taudin oireettomassakin vaiheessa.

Tiesithän?

Seksitautien testaaminen on useimmiten maksutonta.

Selvästi parempaa (känni)seksiä

Olen ollut nyt tietoisesti juomatta alkoholia 69 päivää. Aloitin siis maaliskuun alkupuolella snadisti ennen koronteenia tällaisen 100 päivää -projektin löytääkseni muitakin tapoja rentoutua kuin lasillinen tai pari viiniä. Samalla on ollut kiinnostavaa seurata, miten holiton elämä on vaikuttanut omaan seksuaalisuuteen, läsnäoloon ja kehoon.

Ensinnäkin olen energisempi kuin aikoihin! Toisin sanoen: nukun paremmin. Nukahdan melko vaivattomasti ja nukun läpi yön heräämättä kertaakaan – ja jos herään, nukahdan helposti uudelleen.

Liikunta kiinnostaa ihan eri tavalla aiempaan verrattuna. Malminkartanon jätemäki portaineen on tullut tutuksi. Jokunen juoksuaskel on otettu pitkästä aikaa ja kevennettyjä punnerruksiakin jaksan tehdä jo sen klassisen kympin!

Samalla olen kiinnittänyt huomiota safkapuoleen. Toki ruokahuolto on alkanut kiinnostaa enemmän myös koronteenin myötä, kun on aikaa kokkailla kotona. Mutta silti on ollut kiva huomata, kuinka aamupuurosta on tullut uusi normaali. Tosin sen aamupuuron päällä on niin paljon siemeniä, pähkinöitä ja marjoja, että joku tietämättömämpi voisi kyseenalaistaa koko aamupuuroni olemassaolon.

Entä se seksi ja seksuaalisuus?

Hyvä olo kehossa lisää itsevarmuutta, mikä tekee olosta tavallista seksuaalisemman (seksikkäämmän?). Tämä on tietysti vain oma kokemukseni. Mutta huomaan kantavani kehoa eri tavalla, keinutan lannetta musiikin tahdissa ja fiilistelen, noh… itseäni. Jopa pienet rintani tuntuvat kasvaneen pari kuppikokoa koronteenin aikana, mikä on kyllä kuvitelmaa. Mutta osoittaa sen, kuinka paljon omalla fiiliksellä on tekemistä kehonkuvan ja kehoitsetunnon kanssa.

Känniseksiä voi harrastaa myös ilman alkoholia – ja nostaa sen jopa tequilatasolle! Pitää vain ottaa käyttöönsä känniseksin elementit: kiusoittelu, tunnelma ja uusi paikka.

  • Kiusoittelu
    Klassinen tapa kiusoitella on herätellä toisen haluja erilaisin viestein. Kuva kivoissa alusvaatteissa toimii tässä leikissä paremmin kuin tuhat tuhmaa sanaa.
  • Tunnelma
    Hämärä valaistus, tuoksukynttilät ja musiikki luovat halutun tunnelman. Vaatteilla saat viimeisteltyä oman fiiliksesi kohdalleen.
  • Uusi paikka
    Milloin viimeksi harrastitte seksiä muualla kuin makuuhuoneessa? Humalassa toisen huulia hapuillaan usein jo eteisessä – siihen vaatteetkin helposti jäävät. Seksi olohuoneen matolla, keittiössä tai parvekkeella tuntuu aivan erilaiselta kuin perusseksi sängyssä tutuissa lakanoissa.

Känniseksin rentous piilee kuitenkin siinä, että olet itsestäsi vähemmän tietoinen ja kiinnität huomiota vain oleellisiin asioihin. Tällöin ei kiinnosta asunnon äänieristys tai unohtuneet ryhmäliikuntatunnit. Tunnelmaa luova taustamelu aka musiikki auttaa myös tähän. Voit huoletta keskittyä vain itseesi ja kumppaniin.

Humalassa seksi on estotonta – vapauta estosi! Mitä haluaisit toisen tekevän sinulle? Miltä hän sinusta tuntuu? Sano se ääneen. Kuiskaa se toisen korvaan, niin saat aikaiseksi kylmiä väreitä. Toki voit myös tarttua häntä hiuksista samalla, kun suutelette intohimoisesti. Ah!

Vielä vinkki: tehkää se puoliunessa! Kun heräät kesken yöunien, yllätä kumppanisi hellällä kosketuksella. Uninen panokokemus on varsin verrattavissa känniseksiin. Aamulla olo voi ainakin olla yhtä epätodellinen. Harrastimmeko yöllä seksiä vai kuvittelinko kaiken?

Pakko kyllä tähän loppuun todeta, että myös kollegani Kaisa Merelän lanseeraama ja naisille kohdistama Powerful Sexual Aware -kurssi saa ihmisen harrastamaan känniseksiä selvin päin. Olin itse mukana mimmin Spring 2020 -valmennuksessa, ja kannattihan se. Sen lisäksi, että kurssi ravisteli omia ajatuksia ja suhtautumista omaan seksuaalisuuteen, löytyi mahtava yhteisö huippumimmejä. Kannattaa tsekata!

Ps. Tältäkö tuntuu olla sellainen CosmoGirl ja jakaa seksivinkkejä kolumnissa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s