Gua sha -käsittely: hieronta ja ihonhoito

Mulla on tapana hurahtaa asioihin ja ilmiöihin. Kyse voi olla ruoka-aineesta (kukkakaali, selleri, avokado), harrastuksesta (juoksu, tankotanssi, jooga) tai jostain hyvinvointiin liittyvästä (piikkimatto, lämmitettävä kauratyyny, sokerista luopuminen, kollageeni).

Viime aikoina olen muun muassa tehnyt itse kombuchaa ja aamuisin vihersmoothien. Kaurapuuroni päälle kasaan marjoja, hedelmiä ja pähkinöitä. Olen tutustunut ketogeeniseen, vegaaniseen ruokavalioon tuota kuitenkaan noudattamatta. Ja sitten on tämä suhteellisen tuore gua sha -ilmiö, joka on vienyt ihan mennessään.

Mitä on gua sha?

Gua sha -käsittely on osa perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Sen perusideana on mikroverenkierron parantaminen, mikä osaltaan parantaa imunesteiden virtaamista. Gua sha -käsittely (tai hieronta tai hoito…) kiihdyttää siis verenkiertoa ja auttaa näin kuona-aineiden ja turvotuksen poistumista kehosta. Myös ihonhoitotuotteet imeytyvät tehokkaammin.

Länsimaissa gua sha on keskittynyt eniten kasvojen ja kaulan alueelle tehtävään hoitoon. Säännöllisesti tehtynä gua sha -käsittely voi saada aikaan melko radikaalejakin muutoksia kasvoissa: iho kiinteytyy ja heleytyy, sen kimmoisuus paranee, rypyt ja juonteet madaltuvat, kaksoisleuka katoaa.

Miten gua sha -hieronta tehdään?

Kasvojen gua sha -käsittelyyn on useita erilaisia välineitä: kampa, lasta, lusikka, rulla… Myös käsittelyssä käytettävät hierontatekniikat vaihtelevat hieman käytetyn välineen mukaan. Gua sha -välineet kuitenkin muuntuvat moneksi.

Alla olevalla Kauneus & Terveys -lehden videolla gua sha -käsittely toteutetaan kasvorullalla ja lusikalla. Hieronnan tarkoituksena on siis rentouttaa kasvojen lihaksia, purkaa jännitystiloja sekä parantaa jo mainittua mikroverenkiertoa.

Ohjeet

Puhdista kasvot ja levitä niille öljyä tai seerumia. Näin gua sha -väline ei aiheuta kitkaa tai venytä ihoa. Aloita käsittely aina kasvojen oikealta puolelta. Toista liike aina sisäpuolelta ulospäin tai alhaalta ylös, enintään 10 kertaa samaan kohtaan. Pidä rullaa (tai kampaa tai lastaa) 45 asteen kulmassa – kulmaa pienentämällä kosketus on hellävaraisempi.

Erilaisia gua sha -tekniikoita löytyy muun muassa YouTubesta, googlettamalla ja gua sha -välineitä myyvien verkkokauppojen sivuilta. Jos ihan todella haluaa panostaa tekniseen puoleen, kannattaa kääntyä ihonhoidon ja hyvinvoinnin monitoimimuijana tunnetun Katja Kokon puoleen. Hän järjestää gua sha -käsittelystä jopa yksilövalmennuksia.

Käsittelyn voi tehdä kerran viikossa, muutaman päivän välein tai halutessaan vaikka joka päivä. Kuuntele ihoa, kehoa ja fiilistä. Gua sha -käsittelyn jälkeen iho voi hieman punoittaa, ja se on aivan tavallista – sen sijaan mustelmat tai verenpurkaumat eivät ole.

Joidenkin viikkojen ajan kasvoille voi gua sha -käsittelyn aloitettuasi nousta epäpuhtauksia. Tämä kertoo kuitenkin vain siitä, että hieronta toimii ja olet saanut kuona-aineet liikkeelle.

Gua sha, lempeys ja hellä kosketus

Gua sha viittaa ensisijaisesti ihonhoidossa käytettyyn tekniikkaan, mutta se on niin paljon enemmän. Gua sha rentouttaa ja tuo kokonaisvaltaisen hyvän olon. Se on hellä kosketus ja lempeyttä itseä kohtaan. Hellyys ja kosketus nostavat serotoniinitasoja, laskevat verenpainetta ja rauhoittavat parasympaattista hermostoa.

Jos gua sha -käsittely alkaa tuntua tylsältä tai ikävältä, pidä pidempää taukoa käsittelyjen välissä. Gua sha -käsittelyn ei kuulu lisätä stressiä.

Karita Tykkä puhuu välillä Instagram-stooreissaan feminiinienergiasta ja sen huomioimisen tärkeydestä. Tällä hän viittaa käsittääkseni keholliseen hyvinvointiin ja kehon tietoiseen huomioimiseen ja sellaiseen lempeään flow-tilaan. Tavallaan hellitään kehoa mielen, kosketuksen ja liikkeen kautta, Näin minä sen ymmärrän. Ja tähän ajatteluun liitän gua sha -hieronnan. Samoin seksuaalisuus ja seksuaalinen hyvinvointi osuvat tähän.

Gua sha -välineet

Gua sha -kampa
Gua sha -kasvorulla
Gua sha -lusikka
Jalo Advanced Gua sha -kasvolasta

Aloitin monen muun tavoin hankkimalla gua sha -kamman. Se sopii mainiosti aloittelijalle ja yleiseen ihonhoitoon. Lisäksi kiehtoi erityisesti sen käyttö leukajumeihin. Itselläni kun on tapana stressatessani jännittää leukoja – ja onhan takana myös voimakas purentavika.

Gua sha -kampaa seurasivat kotiin erilaiset seerumit. Aamuisin käytössäni on Mossan herkullinen vitamiinicocktail, joka tuoksuu huumaavasti vadelmalta ja tyrniltä. Iltaisin käytän Bybi Beautyn Bakuchiol Booster -seerumia.

Täydensin gua sha -välinevalikoimaani melko pian kasvorullalla ja lusikalla, jonka monipuolisuuden ymmärsin vasta hankinnan jälkeen. Lopuksi tilasin itselleni vielä kasvolastan. Näitä sitten käytän fiilispohjalta hieman vaihdellen. Tällä hetkellä olen luonnollisesti eniten innoissani kokoelmani uusimmasta tulokkaasta.

– – –

Kuten aluksi sanoin: minulla on tapana hurahtaa asioihin. Gua sha -käsittelyn kohdalla toivoisin, että kyse on pysyvämmästä panostuksesta. Katsotaan, kuinka käy!

Kuvat: Mikko Kauppinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s