Seksuaalihistoria

Kun asiakas tulee terapiatilaani, käytämme ensimmäisen tapaamisen tutustumiseen. Aluksi käydään tietysti läpi, miksi asiakas on hakeutunut seksuaaliterapiaan. Sen jälkeen olen kiinnostunut asiakkaan läheisistä ihmissuhteista, perheestä, työstä, harrastuksista, terveydestä ja hyvinvoinnista ongelmansa ulkopuolella, iloista ja suruista. Sen jälkeen kartoitamme alustavasti asiakkaan toiveita, tarpeita ja tavoitteita, joihin voisimme keskittyä juuri hänen seksuaaliterapiamatkallaan. Lopuksi annan tavallisesti asiakkaalle ensimmäisen kotitehtävän: seksuaalihistoria.

Seksuaalihistorian avulla käydään läpi asiakkaan elämä aina lapsuudesta tähän hetkeen käyttäen apuna erilaisia kysymyksiä. Millainen oli lapsuutesi? Millainen oli suhteesi vanhempiisi ja sisaruksiisi? Millainen oli murrosikäsi? Millaisia ystäviä sinulla oli? Masturboitko? Milloin sinusta tuli aikuinen? Nämä mainitakseni muutamana esimerkkinä.

Olen itse käynyt oman seksuaalihistoriani läpi kerran. Se oli avartavaa. Ymmärsin, kuinka lapsuuden toimintamallit näkyivät edelleen aikuisessa minussa. Näin minua satuttaneet tapahtumat, jotka olivat muokanneet minusta tällaisen. Pystyin työstämään vaikeita asioita aivan uudella tavalla.

Haluan antaa asiakkailleni tuon saman mahdollisuuden. Tästä ajatuksesta inspiroituneena päätin käydä näin blogissa uudelleen läpi oman seksuaalihistoriani! Se on pakko jakaa useampaan osaan, sillä oma tapani käydä asiaa läpi on perusteellinen.

Joten ensi viikosta eteenpäin julkaisen aina keskiviikkoisin palan seksuaalihistoriaani: lapsuus, varhaismurrosikä, murrosikä, nuoruus ja aikuisuus. Olen samaan aikaan innoissani ja toisaalta aivan kauhuissani. Tuntuu jännittävältä jakaa jotain näin intiimiä teidän kanssanne. Mutta haluan tehdä sen.

Hyppää junaan – suojamaskin käyttö on suositeltavaa, muttei pakollista! Ensi viikolla mennään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s