Kirjoittaminen on aina ollut itselleni tärkeää. Olisin halunnut oppia lukemaankin jo ennen ekaluokkaa, mutta äidin mielestä se ei ollut tarpeellista. Se ihmeellinen hinku kirjoittaa ja lukea on kuitenkin säilynyt aina, vaikka elämässä olisi ollut mitä. Toki kiinnostukseni on laajentunut Sinkkuelämää-sarjan myötä seksologiaan, mutta edelleen tuntuu tärkeältä kirjoittaa ja lukea. Ja siitä syystä riensin eilen ostamaan uuden Kotiliesi-lehden, kun tunnistin tuosta artikkelin koskien seksiä ja seksuaalisuutta. The Best of Both Worlds.
Otsikko kuuluu: Ei seksiä, tänäänkään

Seksitön parisuhde voi olla onnellinen. Sitä kohtaa ihmisen tasolla, jota on hankala ylittää. Toiseen rakastuu ja seksi kulkee – kunnes ei kulje. Mutta se ei ole syy erota. Toisen kanssa on edelleen hauskaa arjessa. Toisen vieressä tuntuu hyvältä. Toinen tuntee sinut läpikotaisin.
Seksi on seksiä ja parisuhde on parisuhde. Ne voidaan erottaa toisistaan. Voit harrastaa kuumaa seksiä muualla ja tulla sitten kotiin toisen kainaloon.
Parisuhteeseen liittyvät perinteet ovat kyllä tiukasti upotettu ihmisten mieliin. Pitäisi olla monogaminen, kihlautua, mennä naimisiin ja sitten hankkia lapsia. Mitä jos valitsee toisin?
Stigmasta kertonee se, että Kotiliesi-lehden artikkelissa kahdesta haastateltavasta toinen haluaa pysyä nimettömänä. Sen sijaan Emmi Nuorgam antaa avoimelle suhteelle kasvot. Arvostan aivan älyttömästi.

Avoin suhde ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Se sallii toteuttaa seksuaalisuuttaan parisuhteen ulkopuolella. Halut eivät aina kohtaa. Mieltymykset eivät aina kohtaa. Avoin suhde mahdollistaa kaiken.
Parhaimmillaan avoin suhde on pakopaikka. Voit olla kaikkea ja vieläkin enemmän. Toki tuo ei saa olla motiivi avoimelle suhteelle. Avoimen suhteen ydin on siinä, että toinen riittää arjessa. Avoin suhde mahdollistaa kuitenkin sen, että saa siihen arkeen kaivattua lisämaustetta. Parhaimmillaan avoin suhde antaa niiiiiin paljon.
Miltä sun parisuhde näyttää? Oletko huomaamattasi tyytynyt suhteeseen, joka ei kuitenkaan tyydytä? Voisitko harkita avointa suhdetta? Oletko sellaiseen liian mustasukkainen? Haluan haastaa jengiä pohtimaan parisuhdettaan – avoin tai ei.