Aikuisuus on itselleni häilyvä käsite. Joku voi todeta olevansa aikuinen täysi-ikäistyttyään. Toiselle aikuistuminen on ollut ajankohtaista siinä vaiheessa, kun muuttaa vanhempien nurkista omaan kotiin esimerkiksi opintojen perässä. Kolmas kokee aikuistuneensa valmistuttuaan ja siirryttyään työelämään. Jollekin aikuistuminen alkaa siitä hetkestä, kun saa tietää tulevansa vanhemmaksi, isäksi tai äidiksi.
Jos äidiltäni kysytään, en vielä 32-vuotiaana ole aikuistunut. Hän vertaa minua itseensä ja muistuttaa toisinaan, että ikäisenäni hänellä oli jo kolme lasta. Se oli kuitenkin eri aikaa. Deittailukulttuuri on muuttunut. Naisen asema on muuttunut. Työelämä on muuttunut. Iso ero on myös siinä, kuinka voimakkaasti kuuntelen järjen sijaan tunteita.
Aikuistuminen
Haluaisin ajatella aikuistuneeni 25-vuotiaana, kun aloin seurustella ensimmäisen kerran. Olin asunut omillani jo viitisen vuotta, mutta seurustelusuhteen kautta aloin ensimmäistä kertaa rakentaa perustaa elämälle Turussa sen sijaan, että eläisin puolittain tai ainakin henkisesti Porissa.
Muutimme nopeasti yhteen – tosin poikaystäväni äidin yläkertaan, mikä hieman hidasti aikuistumista. Vuoden kuluttua meillä oli kuitenkin oma vuokrakaksio ja elämä ilman anoppikokelaan jatkuvaa läsnäoloa. Sanoisin tämän olleen tietynlainen käännekohta. Poikaystäväni oli minua kuusi vuotta nuorempi, joten moni asia tuntui olevan minun vastuullani.
Ero
Suhde kesti lopulta kolmisen vuotta. Kyllästyin jatkuvaan kontrollointiin ja hyväksikäyttöön sekä toisen saamattomuuteen. Perjantaina huusin ja ilmoitin olevani valmis eroamaan. Maanantaina kävin asuntonäytöissä. Tiistaina minulla oli kämppä. Sen viikon lauantaina muutin.
Nukuin ensimmäiset viikot patjalla. Latasin Tinderin. Tapasin ystäviä. Kävin töissä. Nautin pitkästä aikaa siitä, että sain tehdä asioita oman mieleni mukaan. Aloin löytää taas itseni kaiken lyttäämisen jälkeen.
Koomikko
Tutustuin Koomikkoon muutama kuukausi eron jälkeen deittisovelluksessa, Vietimme tahoillamme aikaa sinkkuina, mutta tapailimme säännöllisen epäsäännöllisesti. Toki ehdin kuukausien aikana ihastua, jopa rakastua. Kaikenlaista soutamista ja huopaamista se oli, kunnes vuoden lopulla päätimme virallistaa suhteen ja alkaa oikeasti seurustella. Muutamaa kuukautta myöhemmin muutin Koomikon luokse Helsinkiin.
Suhteemme ei ole missään vaiheessa ollut kovin perinteinen – tai ongelmaton. Hieman ennen Helsinkiin muuttoani koin seksuaalista väkivaltaa, mikä aiheutti traumaperäisen stressihäiriön erilaisine oireineen. Oli iso leukaleikkaus toipumisineen. Opintoni seksuaalineuvojana saivat minut pohtimaan voimakkaasti omaa seksuaalisuuttani. Vuosi sitten selvitettiin syitä lapsettomuudelle.
Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: Koomikon kanssa oloni on turvallinen.
Nyt
Olen aina ollut suhteellisen sinut seksuaalisuuteni kanssa. Opintojeni, seksuaaliterapian ja kesällä tehdyn de-armouring-hoidon ansiosta koen kuitenkin suhteeni omaan seksuaalisuuteeni syventyneen. Jollain tavalla koen, että kaiken seksuaalisuuteen kohdistuneen negatiivisen energian väistyttyä olen tavallaan palannut takaisin tiettyyn lähtöpisteeseen aiempaa voimakkaampana.
(Saakohan kukaan tästä ajatuksesta kiinni?)
Viimeiset pari viikkoa ovat todella kohottaneet tunteitani kokonaisvaltaisesti. Uusi työ innostaa ihan älyttömästi. Ensi vuoden erilaiset opinnot innostavat jo ennakkoon. Olen uskaltanut päästää elämääni oikeanlaisia ihmisiä ja toisaalta ottaa riskejä. Uskon voimakkaasti siihen, että tietynlainen energia kerää samanlaista energia luokseen – ja jotenkin olen nyt tosi hyvällä taajuudella kaikin puolin.
Asioilla on tapana järjestyä.
– – –
Lue myös aiemmat osat:
Seksuaalihistoria
Seksuaalihistoria – lapsuus
Seksuaalihistoria – varhaismurrosikä
Seksuaalihistoria – murrosikä
Seksuaalihistoria – nuoruus
TIIA 