Runkkarin käsikirja

Ostin itselleni Ina Mikkolan Runkkarin käsikirjan heti sen ilmestyttyä. Lukeminen kuitenkin viivästyi, kunnes eilen sain kirjan vihdoin päätökseen. Yllättävällä loppukirillä saattoi olla jotain tekemistä tämän vuoden tavoitteideni kanssa… Tosin Mikkolan kirjaa ei vielä lasketa mukaan.

Odotuksia kirjan suhteen oli ja ei ollut. Toki olin innoissani, että tällainen kirja on tekeillä. Intoilin myös sen graafisesta asusta ja kuvituksista. Sisällöstä ei tietenkään ollut kovin tarkkaa ajatusta – paitsi porno.

Oppaan alaotsikko on Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi. Seksuaaliterapeuttina sanoisin, että seksuaalinen älykkyysosamääräni on jo valmiiksi melkoisen korkea. Siitä huolimatta opin jonkin verran uutta. Tuskin tuolta olisi voinut välttyäkään. Mikkola on toimittajana perehtynyt ja syventynyt aiheeseen tavalla, jolla seksuaaliterapeutin ei varsinaisesti tarvitse. Seksuaaliterapeuttina voin ottaa työssäni asioista selvää, kun ne tulevat eteen, tai konsultoida kollegoita. Usein seksuaaliterapeutti myös erikoistuu tiettyyn aihepiiriin, joten sinänsä kaikki tieto ei ole lähtökohtaisestikaan tarpeen.

Ja siis tähän väliin sellainen spoileri, että kirjastahan ensimmäiset 200 sivua on tätä seksuaalisen älykkyysosamäärän kasvattelua. Se on ihan ok, mutta hieman hämmentävää, kun alaotsakkeessa pornolukutaito mainitaan kuitenkin ensin. Lopulta pornohommia on viimeiset 100 sivua.

Katson pornoa runkkausmielessä harvoin. Se ei varsinaisesti jaksa kiinnostaa. Palaan mielessäni mieluummin onnellisiin panohetkiin ja saan siitä irti niin paljon enemmän.

Kirjan porno-osiokaan ei siis oikein puhutellut. Toissapäivänä sanoin Koomikolle, että tekisi mieli jättää kirja kesken. Että ihan niin vähän kiinnosti porno. Mutta asiaahan oli paljon – ja tärkeää asiaa! Mikkola sai minutkin pohtimaan muun muassa pornon vastuullisuutta eri tavalla. Mietin myös ensimmäistä kertaa, pitäisikö pornosta maksaa. Tosin käyttöni on niin vähäistä… Mutta jatkossa ainakin tiedän, mihin opukseen palaan punnitakseni asiaa eri kanavien välillä tarpeen tullen.

Mutta sitten on yksi asia, joka häiritsi aluksi aivan suunnattomasti: Runkkarin käsikirja on kirjoitettu puhekielellä. Se on kirjoitettu käytännössä samalla tavalla kuin Mikkola puhuisi sen ääneen. En varsinaisesti ole puhekielellä kirjoitettujen kirjojen fani, mutta pakko myöntää Mikkolan voittaneen minut puolelleen. Lopulta olen jopa sitä mieltä, ettei kirjaa olisi voitu muulla tavalla kirjoittaakaan – ja se on paljon sanottu!

Ina Mikkolan Runkkarin käsikirja on varsin passeli teos, johon palaan varmasti uudestaan. Erityismaininnan ansaitsevat kirjan Runkkuringit eli vaikuttajista koostetut WhatsApp-ryhmät, joissa keskustelu oli ihanan aitoa ja avointa. Heiltäkin opin uutta – ja kerran nauroin niin, että tukehduttuani ensin kokikseen meinasin pissata housuun. #suihkunpäällärunkkaaminen

Lainaa, osta, tilaa – mutta ennen kaikkea: lue!