Kirjoitin viime vuonna kuusi kirjoitusta liittyen seksuaalihistoriaan käyden omaani niiden kautta läpi. Edellinen teksti tosin paljastaa, etten ehkä ollutkaan teksteissäni aivan rehellinen. Tarkoitukseni ei ollut mitenkään peitellä asiaa tai valehdella kirjoittaessani seksuaalihistoriaa. En ehkä ollut valmis kirjoittamaan aiheesta julkisesti ennen kuin maininta liukuvasta seksuaalisuudesta lipsahti artikkeliin, joka julkaistaan keväällä valtakunnallisesti.
Toisaalta olen kai alkanut kokea, etten ole enää kenellekään tilivelvollinen seksuaalisuudestani tai parisuhteestani – ja niinhän sen pitäisikin olla!
Seksuaalihistorian kirjoittaminen voi olla hyvinkin jännittävää. Tavallaan se nähtiin tässäkin kokeilussa: en sittenkään uskaltanut olla aivan rehellinen – edes itselleni. Toki pitää ottaa huomioon, etten voinut kirjoittaa asioista, jotka koskettavat liikaa muita ja muiden yksityisyyttä. Seksuaaliterapiassa tilanne on tietysti eri, kun toisella on vaitiolovelvollisuus. Tällöin asioista voi (ja pitäisikin) kirjoittaa vapaammin.
Osansa kertoo sekin, etten lopulta saanut julkaistua tekstejä suunnittelemassani aikataulussa. Omaan seksuaalihistoriaan sukeltaminen voi olla myös varsin rankkaa. Ei ole aina helppoa käydä läpi vanhoja asioita – varsinkaan, jos niitä on työntänyt pois mielestään jo vuosien ajan. Kaikenlaisia tunteita voi herätä, hyviä ja huonoja. Toisaalta asioiden penkominen synnyttää myös erilaisia oivalluksia ja lisää ymmärrystä omia toimintamalleja kohtaan.
Jos haluat syventyä tutkimaan omaa seksuaalihistoriaasi, voit tehdä sen esimerkiksi tämän artikkelin avulla: Näin käyt läpi oman seksuaalihistorian
– – –
Eilen sain sähköpostitse ennakkotehtävän seksuaalikasvatuksen opintoihin liittyen. Seksuaalihistoriaa ei sentään tarvitse käydä ainakaan vielä läpi, mutta pääsen kuitenkin sukeltamaan teini-ikäisen Tiian muistoihin. Olen innoissani tehtävästä, sillä se kertoo konkreettisesti opintojen lähestymisestä. En kuitenkaan ole kovin innoissani tekemässä tehtävää, sillä ajatus menneisyyden puimisesta (taas) tuntuu jotenkin ahdistavalta.
Kaikesta huolimatta rakastan seksologiaa, ymmärrän ajatuksen kaikkien tehtävien takana ja haluan tehdä ne ajatuksella itsekin. Enää 13 yötä ekaan koulupäivään!
– – –
Lue myös aiemmat osat:
Seksuaalihistoria
Seksuaalihistoria – lapsuus
Seksuaalihistoria – varhaismurrosikä
Seksuaalihistoria – murrosikä
Seksuaalihistoria – nuoruus
Seksuaalihistoria – aikuisuus