Skumppaa ja penishierontaa

Kuten ystäväni nappaamasta tilannekuvasta näkyy, meillä oli pienellä porukalla tietyllä teemalla järjestetyt illanistujaiset – jotka tosin venyivät joidenkin osalta aina aamuun asti. Tässä vielä järjestellään, mutta skumppa oli jo auki.

Hetkeä myöhemmin istuimme kaikki lattialla ringissä Kikkelit edessä. Seksilelut kiersivät mimmiltä toiselle, vinkkejä jaeltiin ja mikä tärkeintä: naurettiin! Toki myös käytiin läpi niitä penishieronnan perusteita. Lopulta kaikki olivat kookosöljyssä – muutkin kuin Kikkeli-dildot, joilla harjoittelu tosiaan toteutettiin.

Pakko sanoa, että kokonaisen koronavuoden jälkeen tuntui huumaavan hyvältä päästä hetkeksi pois siitä kuplasta ja hypätä toiseen – edes hetkeksi. Vaikka olinkin tilanteessa ulkopuolinen, pääsin sujahtamaan yhdeksi illaksi, yöksi ja aamuksi huikeaan mimmiporukkaan.

Oli hauska herätä pitkästä aikaa hienoisessa darrassa, aloittaa aamu mimosalla ja Monopoly-matsilla.

Nyt pitäisi vain päästä tästä piinaavasta pandemiasta eroon, jotta pääsisi pitämään näitä penishierontakursseja enemmänkin! Sähköpostiin on jo kilahtanut pyyntöjä etäkurssista – se saattaisi olla jopa toteutettavissa, mutta tietyin ehdoin. Olisiko ruudun takana kiinnostuneita?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s