Näin jälkikäteen huvittaa, ettei edellisen tekstin aakkosista löydy minkäänlaista viittausta sooloseksiin, itsetyydytykseen tai masturboimiseen – unohtamatta seksileluja! Ne kuitenkin ovat melko keskeisiä juttuja työssäni seksuaaliterapeuttina ja näiden aiheiden asiantuntijana, näihin asioihin erikoistuneena. Mutta tällä kirjoituksella otetaan nyt vahinko takaisin.
1. Markettiorgasmi
Opiskelukollegani lanseerasi tämän termin viimeksi, kun teimme koulutehtäviä yhdessä. Markettiorgasmi on sellainen, joka vain saadaan ilman sen suurempaa vaivaa. Se ei juuri säväytä, mutta hoitaa homman tiettyyn pisteeseen asti. Tällä käsitteellä opiskelukollegani myös pilasi minulta Satisfyer Pro 2 Next Generation -kulttivibraattorin – tai ainakin sillä saavutetut orgasmit. Koska ne juuri ovat markettiorgasmeja. Damn!
2. Panotutka
Olen muistaakseni kirjoittanut panotutkasta ihan oman artikkelinkin – tai sitten en. Mutta siis käytännössä panotutka on sellainen, että jo tavatessasi uuden ihmisen osaat sanoa, päädyttekö joskus sänkyyn. Esittelin termin asiakkaalleni pari viikkoa sitten. Hän ymmärsi, mistä puhun. Yhdessä nauroimme, ettei kyse ehkä kuitenkaan ole virallisesta käsitteestä. Siinä asiakkaani oli oikeassa. Silti viljelen tätä aina tilanteen salliessa.
3. Seksuaalinen autonomia
Tästä käsitteestä saamme kiittää Kaisa Merelää eli Kaisaminniä. Tämä nyt ei varsinaisesti ole vitsaus, vaan tärkeä tapa kertoa omista rajoista – seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Omista rajoista sopisi varsinkin seksuaalikasvatuksessa puhua enemmänkin.
4. Sertifioitu seksuaalisuus
Eräs turhautunut asiakkaani joitain vuosia sitten totesi, ettei hän oletakaan, että hänellä olisi jokin sertifioitu seksuaalisuus. Se kuvasi mielestäni hänen tilannettaan vallan mainiosti! Jotenkin siinä huokui oletus, että seksuaalisuus olisi jotenkin toimivaa, helppoa ja yksinkertaista. Ja samaan aikaan toteamus siitä, ettei se todellakaan ole. Moni hämmentyy, kun seksuaalisuuden kanssa tuleekin jonkinlaista ongelmaa. Harvassa ovat kuitenkin ne, joilla ongelmia ei ole. Ero on siinä, hakeeko apua vai ei.
5. Pillupumppu
Tämän varastin Ina Mikkolan teoksesta Runkkarin käsikirja. Pillupumppu tarkoittaa mimmeille suunnattua Satisfyeria. Tähän päätelmään Mikkola itse ainakin päätyy. Suosittelen kirjaansa kaikille! Muutaman kerran sai nauraa ihan vedet silmissä – muutoin nauttia kaikesta tiedosta, jota teos tarjosi. Odotan innolla Mikkolan seuraavaa kirjaa, joka julkaistaan syksyllä.
Huomenna blogissa julkaistaan jotain jännää! Stay tuned!