Avoin suhde – The best of both worlds

Minulla ja Koomikolla on avoin suhde. Noin. Nyt se on sanottu. Täsmennettäköön asiaa vielä sen verran, että tällainen suhdemuoto oli minun ehdotukseni. Se onneksi toimii molemmille. Ja miksi haluan erikseen mainita, että kyseessä on minun ehdotukseni? Jotta jengi tajuaa, että myös nainen voi haluta avoimen suhteen.

Muutaman kerran käytiin aiheen tiimoilta pariterapiassa – tai en tiedä, liittyikö aiheeseen, mutta sitäkin käsiteltiin. Ja voin suositella pariterapiaa ihan kaikille! Otan itsekin vastaan pareja sekä monisuhteisia.

Itselleni avoin suhde on lupa pitää hauskaa. Jos tapaan kiinnostavan ihmisen, saan pitää hauskaa. Ja seksi on vain seksiä. Koomikko on asiasta samaa mieltä.

En tiedä, olisinko avoimessa suhteessa ilman seksologian opintoja. Suhdemuoto tuntuu omalta, mutta rohkeus ryhtyä sellaiseen ilman omaa seksologiakuplaani olisi voinut olla haaste. Muun muassa tämän takia olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta kollegasta.

Avoin suhde.

One Comment

  1. JT

    Pariterapiaa voimme kyllä mekin suositella. Kävimme, vaikkei mitään varsinaista ongelmaa ollutkaan. Auttoi kummasti kirkastamaan suhdemuotomme määrittelyjä ja vei taas keskinäistä kommunukaatiota entistä paremmalle tolalle.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s