Täytin pari viikkoa sitten 33 vuotta. Syntymäpäiväni kunniaksi heitin läppärini vesilammikkoon, joten olen joutunut viettämään hieman pakotetusti lomaa niin töistä kuin kirjoittamisesta. Tavallaan kivaa, mutta rikkinäisen tietokoneen aiheuttama stressi vei kyllä pohjan kaikelta rentoutumiselta ja lomailulta. Vaan nyt on uusi ihana MacBook Air, kiitos Koomikon ja Verkkokaupan Apuraha-laskun. Painelin Jätkäsaareen sillä sekunnilla, kun sain vakuutusyhtiöstä tiedon, että kotivakuutus korvaa menetetyn kumppanini.
En ole hetkeen ollut yhtä huojentunut ja onnellinen kuin ratikassa matkatessani uusi läppäri kainalossa. Ensimmäisenä soitin siskolle ja kailotin puhelimeen: It’s a girl! Mulla on uusi läppäri!
Elämä 33-vuotiaana eroaa ja ei eroa aiemmasta. Oloni ei ole sen vanhempi kuin 32-vuotiaana, mutta elämänasenteessa on tapahtunut jonkinlainen muutos – toki ryhmäterapialla on varmasti ollut myös vaikutuksensa… Mutta olen positiivisempi, lempeämpi ja armollisempi itseäni ja elämää kohtaan. Uskon pitkästä aikaa kohdallani onnellisiin loppuihin ja kaikkien asioiden järjestyvän. En vielä tiedä, miten ne järjestyvät. Minulla on kuitenkin vahva luotto siihen, että maailma pitää kyllä minusta huolen.
Kuulostan ehkä nyt joltain henkistyneeltä hipiltä, mutta sittenpähän kuulostan. Haha. Juuri nyt elämä tuntuu kuitenkin erityisen hyvältä. Ehkä kesällä ja helteillä on osuutta asiaan – tai sitten olen oikeasti löytänyt itseni kanssa jonkin uudenlaisen rauhan. Joka tapauksessa aion nauttia tästä niin kauan kuin tätä kestää. Ainahan jotain haasteita ilmaantuu, mutta nekin tuntuvat huomattavasti pienemmiltä, kun niihin osaa suhtautua oikealla tavalla. Ehkä hengittää hetken oikein syvään ja kohtaa haasteet sitten lempeämmällä asenteella sen sijaan, että musertuisi niiden alle.
Ja kun muistaa olla päivittäin kiitollinen niistä asioista, mitä jo on ja mitkä ovat hyvin, tuntuvat haasteetkin paljon pienemmiltä – tai ainakaan ne eivät paisu ihan mahdottomiin mittasuhteisiin.
Sitten muihin asioihin…
Penishieronnan etäkurssi ke 7.7.2021 klo 18:00-20:00
Seuraava penishieronnan etäkurssi järjestetään tulevana keskiviikkona 7.7.2021 klo 18:00-20:00. Hintaa kurssilla on tuttu 124 € sisältäen alv. 24 %. Ilmoittautua voi sähköpostitse tiia.merikanto(a)gmail.com, verkkosivujen kautta tai Instagramissa @tiiamerikanto.
Kiinnostusta on ollut havaittavissa ja ilmoittautuneitakin jo löytyy. Paikkoja on kuitenkin edelleen vapaana! Ehkä yksi niistä paikoista on just sun? Uutena ilmiönä olen myös huomannut miesten varaavan paikkoja puolisoilleen, mikä on aivan ihanaa!
Vaan toistaiseksi nauttikaa helteisestä viikonlopusta! Muistakaa juoda tarpeeksi ja käyttää aurinkorasvaa, jos liikutte ulkona. Suukkoja!
One Comment