Tammikuu on monille uusi alku. Se suorastaan huutaa uutta alkua, jos someen on luottaminen. Itselleni tammikuu on jo joitain vuosia ollut vaikea liittyen kaikkeen siihen traumaan, mitä kaikkea tammikuu itselleni sisältää. Lue lisää Vuosi nuoruudestani.
Mutta nyt on tapahtunut jotain. Tammikuu ei enää ahdista, vaan tuntuu mahdollisuudelta. Kun vielä kamppailin raiskaustrauman kanssa yritin selvittää sen syitä, hankkia jatkuvasti apua ja kuunnella muiden kokemuksia – jokunen lehtijuttukin tuli aiheesta tehtyä. Tuolloin haastattelin muun muassa Marja Kihlströmiä. Yksi hänen lauseensa on jäänyt päähäni soimaan: Silloin on päässyt raiskauksesta yli, kun se on yksi kokemus muiden joukossa.
Mietin pitkään, miten se on ikinä mahdollista. Määrittelin itseni niin pitkään raiskauksen kautta. Mutta nyt tiedän, että mahdollista se on.
En tiedä, paljonko tekemistä on sillä, että muutin Poriin. Koska asuessani teininä täällä, raiskausta ei ollut tapahtunut. Paljonko tekemistä on sillä, että eron jälkeen sain ikään kuin seksuaalisuuteni takaisin ja vietän aikaa vanhojen ystävieni kanssa? (Lue: panen vanhoja ystäviäni.)
Mutta jotenkin nyt on tosi hyvä. Porissa en ole se raiskattu, toisin kuin Turussa ja Helsingissä. Porissa olen se iloinen ja aktiivinen, tanssiva Tiia, joka valittiin yläasteella vuoden lyseolaiseksi. Eli aika mässy muija! Asenne kantaa pitkälle.
Ajattelin, etten koskaan muuttaisi takaisin kotikaupunkiin. Niin siinä kuitenkin kävi. Ajattelin aikoinani myös, etten koskaan muuta Turkuun tai Helsinkiin, mutta nekin on nyt nähty. Parempi siis olla sanomatta ei koskaan, jos sitä ei halua tapahtuvaksi! En uskonut, kun kuulin lauseen ensimmäisen kerran, mutta nyt alan uskoa.
Kaikki on mahdollista. Kaikki on mahdollista.
TIIA 