Penishieronta

Penishieronta on vihdoin rantautunut etelänaapuristamme Virosta Suomeen. Naapurimaassa penishierontaa on opiskeltu innolla jo useamman vuoden ajan, joten jo on aikakin saada tämä taitolaji myös suomalaisten ulottuville. Taitojaan haluavat hioa niin peniksellisten kumppanit kuin sinkkumimmitkin.

Penishieronta ei ole runkkaamista.

Tiia Merikanto

Penishieronta – tai vaginahieronta – ei ole kuitenkaan suhteiden tavallisimpia tapoja osoittaa hellyyttä. Yhdyntäkeskeisyys vie meitä paljolti kauemmas genitaalien hyväilystä. Kehollinen kosketus on kuitenkin juuri sitä, mistä toinen nauttii. Hieronta, oli kyse hartioista, peniksestä tai vaginasta, on mitä mainioin tapa ilmaista tunteitaan toista kohtaan, mutta myös äärimmäisen hyvä tapa tuottaa toiselle nautintoa – tunteita tai ei.

Luonnollisesti penishieronta on usein kiihottavaa. Se voi olla osa seksiä, ihanaa yhdessäoloa tai tapa ilmaista toiselle kiintymystään. Sellaisenaankin penishieronta on seksiä, mutta sen ei tarvitse johtaa mihinkään. Joskus voi olla hyvä antaa tilaa tietynlaiselle kosketukselle ilman painetta seksistä. Se avaa lukkoja suuntaa jos toiseenkin.

Penishieronta jännittää – kuinka rentoudun?

Penishieronnasta puhuttaessa on tärkeää, että antaa itselleen luvan nauttia ja ottaa nautintoa vastaan. Kumppani saattaa kannustaa ja olla tukemassa kaikella olemuksellaan penishierontaan liittyen, mutta jos oma suhde kehoon on takkuinen, vaikuttaa se ikävä kyllä myös nautintoon. Edessä voi olla useampi muuri, jotka estävät nautinnon. Se on ikävää, mutta sillekin voi tehdä jotain. Kommunikaatio on asian ydin – eli kerro, puhu ja jaa. Penishieronta voi viedä hetken totuttautua, mutta on kaiken vaivan arvoinen!

Penishieronta on ihanaa ja intiimiä. Se on mahdollisuus olla toisen iholla, toisen seksuaalisen nautinnon ytimessä. Kuten kaikessa seksiin liittyvässä, myös penishierontaan kuuluu suostumus. Kenenkään ei siis tarvitse vastaanottaa penishierontaa vasten omaa tahtoaan. Ajatuksen voi antaa hetken muhia, ja edetä sitten askel kerrallaan kohti nautintoa.

Sinä olet kaiken nautinnon arvoinen. Ota kaikki ilo irti siitä, että kumppanisi haluaa ottaa sinut huomioon ja tuottaa nautintoa penishieronnan muodossa juuri sinulle. Jos tunnet olosi epävarmaksi, kerro siitä kumppanillesi. Voitte ottaa yhdessä pieniä askelia kohti mielihyvää ja nautintoa. Jos jokin tuntuu epämiellyttävältä, kerro siitä kumppanillesi – hän ymmärtää varmasti! Kyse on nyt sinusta ja sinun nautinnostasi.

Arki vie – penishieronta tuntuu liialliselta panostukselta

Penishieronta saattaa viedä aikaa. Sen kokeiluun ja miellyttävien tuntemusten löytämiseen kannattaa kuitenkin ottaa aikaa. Penishieronnan ei tarvitse kestää tuntikausia. Se voi olla osa seksiä – tai sen voi sivuuttaa kokonaan. Lyhyetkin nautinnon hetket antavat paljon. Voitte antaa toiselle hellyyttä seksin sijasta juurikin hieroen ja nauttia toisen nautinnosta. Penishieronta voi sisältää sen kaiken, jota arkenne juuri nyt kaipaa.

Toisen huomioiminen panemisen ulkopuolella tuo hänet usein lähemmäs. Seksi on seksiä, mutta se kaikki muu on läheisyyttä.

Tiia Merikanto

Penishieronta – harjoittelu

Penishieronta on taito, jota voi soveltaa. Se ei kuitenkaan ole runkkaamista. Muun muassa tästä syystä voi olla kiinnostavaakin osallistua penishierontakurssille, jossa opetetaan erilaisia tapoja ja otteita hieroa penistä. Usein opitut otteet ohittavat peniksellisen itsensä käyttämät tekniikat, jolloin nautintokin saa uusia ulottuvuuksia. Toki on myös tärkeää kuunnella häntä, joka on hierottavana. Kaikki otteet eivät sovi kaikille. Tietynlainen kosketus taas lisää nautintoa, mikä saattaa johtaa varsin nopeastikin orgasmiin.

Penishierontaa on hyvä harjoitella. Alkuun voidaan esimerkiksi sopia, että noudatetaan tiettyä kaavaa – eli penishierontakurssilla opittua – ja peniksellinen kertoo, miltä jokainen liike tuntuu. Samalla hän voi opastaa hierojaa tietynlaiseen kosketukseen. Muistakaa pitää hauskaa! Kaikenlainen leikkisyys makuuhuoneessa on enemmän kuin toivottavaa. Tämä vähentää myös painetta kertoa, jos jokin ei tunnukaan niin hyvältä.

Penishieronnan muistilista

  • Peniksellinen: ole rehellinen tustemustesi suhteen. Älä anna vääriä signaaleja nautinnosta. Puhukaa etukäteen ja sopikaa, ettei kummankaan tarvitse esittää.
  • Vaikka edellisellä kerralla jokin olisi toiminut, sama ei välttämättä toimi toisella kertaa. Antakaa itsellenne ja toisillenne tilaa olla.
  • Kuuntele kumppanisi ääntelyä – tunnistatko nautinnon?
  • Penishieronnan jälkeen voitte purkaa tilanteen jakamalla sen osioihin: mikä toimi ja mikä ei?
  • Netistä löytyy paljon videoita penishierontaan liittyen. Voit etsiä itsellesi sopivia toimintamalleja myös niistä. Muista kuitenkin toisen mieltymykset penishieronnassa.
  • Penishieronnan tarkoitus ei ole tuottaa orgasmia, mutta usein tuo kuitenkin siihen päättyy. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä luomaan yhteyttä sinun ja kumppanisi välille. Siihen penishieronta on mainioin työväline.

Ihana, ihana penishieronta

Penishieronta on usein varsin vieras käsite. Se rinnastetaan runkkaamiseen, vaikka runkkaamisestahan ei ole kyse. Penishieronta ei ole runkkaamista. Sekin lienee tietynlainen myytti, ettei penis kaipaa yhdynnän lisäksi muunlaista huomiota – kaipaahan se! Mimmit eivät välttämättä tiedä, kuinka penistä pitäisi koskettaa. Mutta siksi on penishierontakurssi!

Penis kertoo omaa tarinaansa. Pelkkä erektio ei kerro nautinnosta mitään. Se ei välttämättä kerro hyvästä olosta tai kiihottuneisuudesta. Se voi nähdä unta ja hakeutua seisoma-asentoon.

Mutta kun nyt tarinoidaan, niin tarinoidaan mieluummin penishieronnasta ja siitä, kuinka penis ei ole ainoa huomiota kaipaava elin tai alue. Voit laajentaa hierontaa myös peniksen ympärille. Hyväile kiveksiä. Paina peukalosi välilihaan ja tyydytä peniksellistä eturauhasen alueelta. Kuuntele kumppanisi ääntelyä ja tutki hänen kehonsa kieltä. Tuntuuko jokin epämiellyttävältä? Nauttiiko hän erityisesti välilihan kosketuksesta? Koske ensin varovasti ja tiukenna sitten otetta.

Lyhyet ohjeet penishierontaan

Hyväile penistä ensin sen alapuolelta vieden kädet terskalta aina kivesten yli. Muista liukuvoide tai kookosöljy! Toista liike 10-12 kertaa. Kun penis on erektiossa hiero sitä joka suunnasta aina peniksen juuresta ylöspäin muutamalla sormella; etusormi, keskisormi ja peukalo – ensin sivuilta, sitten edestä ja takaa. Hyväile kiveksiä. Pyöritä niitä kämmenten välissä rauhallisesti – älä purista liikaa. Lisää käsiin liukuvoidetta. Hyväile penistä viemällä ns. runkkuasennossa käsiä vuorotellen puoliväliin alas, sitten ylös ja kokonaan alas. Toista jälleen 10-12 kertaa. Jätä lopuksi käsi ojennettuna terskan päälle. Pyöritä kättä hyväillen terskaa. Laita käsi sitten kuppiin ja hyväile lisää pyörittäen kättä terskan ympärillä. Risti sitten kädet peniksen ympärille. Pidä peukalot peniksen alapuolella suorana. Vie käsiä ylös ja alas.

Penishieronta on hierontaa siinä missä muukin hieronta. Tätä ajatusta mukaillen voit miettiä voimakkuutta, jolla penistä hierot.

Miksi penishieronta?

  • Penishieronta vapauttaa kehon nautinnolle
  • Penishieronta lisää läheisyyttä kahden ihmisen välillä
  • Penishieronta antaa poikkeavaa nautintoa sooloseksiin verrattaessa
  • Penishieronnan ansiosta toinen saa nautintoa, vaikka itse et juuri jaksaisi seksiä
  • Penishieronta avaa lukkoja tunnetasolla ja nautinnon osalta

Lue lisää penishieronnasta Iltalehden artikkeleista:
Penishieronta villitsee nyt miehet, mutta myös naiset
”Penis on periaatteessa iso klitoris” – näin aloitat penishieronnan

Jos koet hankaluutta seksuaalisuuden saralla, ota yhteyttä joko sähköpostitse tiia.merikanto(a)gmail.com tai Ota yhteyttä -lomakkeen kautta. Tapaamiset ovat etänä. Tutustu hinnastoon tästä.

Löydät minut Instagramista @tiiamerikanto