TIIA

Katson Greyn anatomiaa jenkkitahtiin milloin mistäkin netin sekalaisesta suoratoistopalvelusta. Sue me. Perjantai on pääpäivä, mutta usein uusi jakso eksyy tietokoneen näytölle näin lauantaisin.

Useimmiten olen sarjaa katsellessani iloinen, mutta tänään sarja vei omiin kipukohtiin. Seitsemän minuuttia ennen jakson päättymistä keskeytin katselun ja hakeuduin Koomikon kainaloon. Jaksossa käsiteltiin parisuhdeväkivaltaa ja raiskausta.

Ajattelin (kuvittelin?) päässeeni omasta kokemuksestani jo yli. Sattui kuitenkin siten, että terapeutti tällä viikolla tarttui seksuaalisen väkivallan tuomiin kipuihin. Vakuutin hänelle olevani täysin sinut kokemukseni kanssa – näin tosiaan ajattelin. Mutta suosikkisarjani toi kaikki vanhat tunteet pintaan.

Pisteet käsikirjoittajille siitä, että he niin aidosti osasivat kuvailla seksuaalisen väkivallan uhrin tunteita. Pisteet minulle siitä, että hakeuduin Koomikon kainaloon käymään tunteitani läpi sen sijaan, että olisin pakannut tunteet takaraivoon.

Raiskauksestani on kulunut nyt kaksi vuotta ja pari kuukautta. Se ei enää näy jokapäiväisessä elämässä, mutta muistuttelee itsestään tasaisin väliajoin. Tuolloin palaan kokemiini tunteisiin heti tapahtuneen jälkeen.

En esimerkiksi kertonut tapahtuneesta (lue: raiskauksesta, kivasti vältän sanaa edelleen, vaikka sen otsikkoon laitoinkin) viikkoon kenellekään. Ajattelin: kun kukaan ei tiedä, sitä ei tapahtunut. Ja kuinka pahoin voin koko viikon. Itkin työpaikan vessassa. Dokasin. Skippasin aterioita. Kuvittelin ratkaisuni olleen oikea.

Koomikolle kerroin vasta, kun minun piti irtisanoa vuokra-asuntoni Turussa. Se oli epäreilua häntä kohtaan. Olisi pitänyt kertoa heti, mutta syyllisyys painoi niin voimakkaasti. Että raiskaus oli minun syytäni. Että minä houkuttelin miehen asuntooni. Että olin suostuvainen seksiin.

Greyn anatomiassa näitä kokemiani tunteita kohdataan äärimmäisen kauniisti ja hyvin. Kyyneleistäni huolimatta jakso on voimaannuttava. Näin sen olisi pitänyt mennä.

Otan henkisesti kädestä kiinni kaikkia siskoja ja veljiä, jotka ovat kokeneet kanssani saman. Ja katson jakson loppuun.

Kannatti.

Hankin sunnuntaisen seikkailuni innoittamana elämäni ensimmäisen maksupäätteen, iZettle-laitteen. Samassa hässäkässä päivitin toiminimeni toimialan määritystä siten, että viestinnän, markkinoinnin ja sisällöntuotannon lisäksi YTJ:n tiedoissa lukee nyt myös seksuaaliterveys. Jatkossa voin siis tehdä toiminimeni kautta myös seksuaalisuuteen liittyvät duunit, vaikka pääpaino pyöriikin kirjoitustöissä. Jatkossa voin mielihyväkutsuilla rahastaa ihmiset heti sen sijaan, että lähettäisin heille maksutiedot erikseen.

Olen vähän lapsellisen innoissani näistä muutamista muutoksista. Mutta toiminimen toimialan pieni päivittäminen mahdollistaa niin paljon! Voin perustellusti ostaa kummankin alan kirjallisuutta vinguttaen yrityksen pankkikorttia. Voin osallistua molempien alojen koulutuksiin – terkut vain kaikille Seks2019 osallistuneille kollegoille. Voin luoda itselleni juuri sellaista urapolkua kuin haluan. Tosin terapeuttini mielestä määrittelen itseäni ihan tarpeeksi paljon duunin kautta, että hän on varmasti taas tyytyväinen.

Vaan tämän viikon osalta duunit on hoidettu. Nyt vähän valkkaria, yksi epäonnisesti veganisoitu kesäkurpitsa-fetapiirakka marinoitujen miniluumutomaattien kera ilman basilikaa ja vähän myöhemmin Eleanoora Rosenholm On the Rocksissa. Kivaa viikonloppua just sulle!