Muutettuani Helsinkiin olen havainnut podcastien olevan yhä suositumpia, mistä lie johtuu. Yritin myös osaltani olla trendikäs ja uppoutua podcastien maailmaan. Enkä varsinaisesti epäonnistunut, kun aloin Onnibus-matkoilla kuunnella Iris Flinkkilän ja Melissa Mäntylän Jatkoilla-podcastia. Toki syvällisempiäkin asiaohjelmia olisi ollut tarjolla, mutta itselleni sopi aloittaa hieman kevyemmästä materiaalista.
Monessa kohtaa olen nyökytellyt ja kokenut samaistuvani muijien juttuihin. Olen yksikseni naureskellut ja fiilistellyt teemojen kulkua aiheesta toiseen – välillä hiukan harhapoluille, mutta aina palaten takaisin lähtöruutuun muutaman mutkan kautta.
Sitten suivaannuin. Aiheeksi valikoitui joko suoraan tai niiden kuuluisien mutkien kautta seurustelu ja suhteet sekä sitä kautta monogamia eli yksiavioisuus ja polyamoria eli monisuhteisuus. Aihe sinällään ei suivaannuttanut, mutta muidujen tyyli puhua aiheesta sai ihokarvat pystyyn ja suun mutrulle.
Naiset nauroivat tyhmille monoille (=monogamisteille), jotka elivät harhakuvitelmissaan voivansa elää yhden ja saman ihmisen kanssa onnellisena suhteessa ikuisesti ilman pettämistä.
Tunsin ärtymystä. Miksi polyamoriaa pitää korostaa ja tehdä siitä niin iso numero? Miksi monogamia olisi yhtäkkiä väärin, vaikka sen rinnalle onkin noussut ”uusi” muoto rakkaudelle? Ja mikä takaa sen, että polyamoristin suhde on kestävämpi vain siksi, että rinnalla voi pyörittää paria muutakin suhdetta luvan kanssa? Pettää voi niissäkin suhteissa.
Pohdin asiaa kotona jälkikäteen ääneen.
Joskus koin, että voisin elää avoimessa suhteessa. Seksiähän se vaan on. Olen lukenut paljon blogeja, tekstejä ja kirjoja aiheesta, enkä kokenut järjestelyä teoriassa hankalaksi. Ollaan yhdessä, mutta seksiä voisi harrastaa muidenkin kanssa. Haluaisinko tietää kumppanini muista panoista – se on eri asia.
Sen sijaan polyamoria… Wikipedia määrittelee suhdemuodon seuraavasti:
Polyamoria eli monisuhteisuus on ajattelu- ja elämäntapa, jossa henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampi seksuaalisia tai romanttisia piirteitä sisältävä ihmissuhde. Kunkin ihmisen polyamoriset suhteet ovat hänen kaikkien kumppaniensa osapuolten tuntemia ja hyväksymiä.
Se ei siis ole pelkkää seksiä, vaan useampi rinnakkainen parisuhde. Ja parisuhteeseen liittyy seksin lisäksi myös tunteita. Sitä en kestäisi. Voisin jollain tapaa (ainakin ajatuksen tasolla) jakaa poikaystäväni peniksen muiden naisten kanssa – kunhan huolehtisivat ehkäisystä. Sen sijaan haluan olla ainoa nainen, jolle poikaystäväni sanoo: Rakastan sinua.
Eikä mua ärsytä polyamoristit – tai se, että Jatkoilla-muijat edustaa molemmat tätä ryhmää. Mua ärsytti tapansa puhua aiheesta. Olla tavallaan niin syvällä siinä omassa näkemyksessään ja tavassaan seurustella, että kieltäytyy näkemästä potentiaalia muiden eli meidän tyhmien monojen tavassa olla suhteessa. Oikeastaan petyin, että naiset, joiden kanssa koin hiukan podcastien kautta jo bondaavani, osoittautuivat itse tyhmiksi polyiksi. Jotenkin kuvittelin heiltä erilaista avarakatseisuutta.
Pohdintani päätteeksi poikaystävä tokaisi: ”Ollaan me tylsiä, vanhanaikaisia monoja.”
Ollaan vaan.
Ja ps. Muijien podcasteja kuuntelen bussimatkoilla edelleen. En ole vielä valmis siirtymään kevyestä kamasta vahvempiin aineisiin.
Artikkelikuva: City.fi
TIIA 