Jo kolmatta kertaa vietettävä Masturbation May on täällä taas! Hurraa! Saa siis oikein erillisen kehotuksen kanssa runkata 31 päivää putkeen.
Itsetyydytys nähdään usein seksuaalisen läheisyyden näkökulmasta sooloseksinä eli harjoitettuna lähinnä itsensä kanssa. Se on kuitenkin mainio työkalu omien fantasioiden ja toiveiden ilmaisemiseen myös kumppanin kanssa.
Sooloseksi on erillinen hetki, jolloin jokaisella on mahdollisuus osoittaa hellyyttä ja rakkautta itseään kohtaan aina orgasmiin asti. Mutta itsetyydyttää voi myös yhdessä kumppanin kanssa, kun fyysinen yhdyntä ei jostain syystä ole mahdollista. Yhteinen itsetyydytys onkin kätevä vaihtoehto yhteiseen kivaan. On monia miellyttäviä tapoja kasvattaa keskinäistä jännitystä ja seksuaalista energiaa koskematta toista.
Miksi masturboida, kun voi harrastaa seksiä?
Itsetyydytys ei pääty siihen, että olet parisuhteessa. Itse asiassa sooloseksi on paras tapa ymmärtää, mistä itse pidät ja kuinka kommunikoida siitä kumppanille – käyttämällä omaa aikaa selvittääksesi oman nautintosi plussat ja miinukset, mistä pidät ja mistä et pidä. Lisäksi kuten todettu: keskinäinen itsetyydytys on loistava tapa olla intiimi, kun yhdyntä ei onnistu tai ole juuri nyt mahdollista. On myös varsin epätodennäköistä, että sinä ja kumppanisi olisitte halujenne kanssa synkassa koko ajan. Mielialat ja halut muuttuvat eivätkä ne aina kulje samassa tahdissa.
Keskinäinen itsetyydytys laajentaa käsitettämme seksistä ja seksuaalisesta läheisyydestä. Se muuttaakin positiivisesti sitä, miten näemme seksin kumppanin kanssa.
Kuinka puhua yhteisestä sooloseksistä?
Paljon riippuu siitä, miten kommunikoitte keskenänne. Keskustelu voi olla varsin yllättävä, nopea ja vaivaton – kuin käskisit toista pysymään paikoillaan, kun viet itsesi orgasmiin. Voit siirtää keskustelun eri alustalle, kuten WhatsApp-viesteihin, Ehkä teet keskustelusta pelin? Ei ole olemassa vain yhtä tapaa käydä tällainen keskustelu. Tärkeintä on, että keskustelu on avointa ja se käydään ei-tuomitsevassa tilassa.
Kokeile esimerkiksi etsiä pornoa, joka viittaa keskinäiseen itsetyydytykseen. Ehkä lähetät aiheesta viattoman viestin kesken työpäivän. Myöhemmin voit näyttää toiselle löytämäsi pätkän – esimerkiksi käydessänne nukkumaan. Kerro fantasiastasi, jossa yhdessä masturboitte ja katselette toisianne. Jos olet taipuvainen lukemaan, etsi eroottisia tarinoita ja lähetä linkki kumppanisi puhelimeen.
Kuten mainittu: keskustelun voi käydä vaikka hetken mielijohteesta. Sen voi viedä heti myös käytäntöön. Voit aloittaa varovasti toisen reaktiota tarkkaillen ja pyytää häntä liittymään seuraan. Tämä on myös loistava tilaisuus kaivaa esiin joitain seksileluja ja käyttää niitä kumppanisi visuaaliseksi iloksi.
Yhteisessä sooloseksissä vain mielikuvitus on rajana: runkatkaa yhdessä sohvalla, sängyn vastakkaisissa päädyissä, katselkaa toisianne huoneen toiselta puolelta, masturboikaa katsellessanne pornoa, lähettäkää toisillenne kiihottavia viestejä kesken päivän tai yhteisen ruuanlaiton… Mahdollisuudet ovat rajattomat!
Harkitse erillisiä seksikeskustelulle omistettuja treffejä
Kaikki eivät ole valmiita aloittamaan masturbointia kumppaninsa edessä, ja se on täysin ok. Seksistä, sen kaikissa muodoissa, voi olla vaikea puhua toisen ihmisen kanssa. Puutteellinen tai vääränlainen seksuaalikasvatus on aika hyvin alleviivannut, että seksi on jotain hyvin intiimiä, jopa hävettävää ja kiusallista. Siitä ei siis sovi puhua – itsetyydytyksestä varsinkaan! Vielä hetki sitten itsetyydytys liitettiin sokeuteen… Ja homoseksuaalisuus oli sairaus. Muun muassa näistä syistä omista fantasioista puhumiseen liittyy ikään kuin luontainen vaikeus. Jos toivoisit olevasi kumppanisi kanssa seksuaalisesti kokeilevampi tai kaipaat suhteessa pientä tilannekatsausta, sovi kumppanisi kanssa seksikeskustelulle omistetut treffit.
Seksikeskustelulle omistetut treffit voidaan toteuttaa vaikka illallisen yhteydessä. Pukeudutte kivasti ja varaatte pöydän suosikkiravintolastanne vain puhuaksenne seksielämästänne. Molemmat voivat varata mukaan listan kysymyksistä ja fantasioista tai voitte keskustella siitä, mitä haluatte makuuhuoneessa. Ravintola on tällaiselle keskustelulle neutraali ympäristö,, jossa molemmat voivat puhua ja sanoittaa toiveitaan. Aloittakaa keskustelu heti alkuruuat tilattuanne, jotta pääruokaa nauttiessanne voitte jo puhua viettelevästi toistenne fantasioista.
Käytä hieman luovaa ohjausta
Nyt kun molemmat olette tietoisia siitä, kuinka toinen haluaa tulla tyydytetyksi, on aika olla luova Yksin, mutta yhdessä -fantasiasi suhteen. Keskinäinen itsetyydytys on täynnä luovuutta, joka voi ilmetä sängyssä, sohvalla, keittiössä, suihkussa, lattialla… On tilaa erilaisille roolileikeille ja voitte tehdä muutoksia väliseenne dynamiikkaan.
Käyttäkää etäisyyttä tapana rakentaa jännitystä välillenne asettumalla kauemmas toisistanne, kun toteutatte fantasiaa – tai päästäkää toisenne todella lähelle, jolloin olette molemmat läsnä toisen nautinnossa.
Keskinäisen itsetyydytyksen ei tarvitse olla alue, jossa kosketusta ei ole! Tuomalla aistillisen koskettamisen tai jopa piiskaamisen osaksi leikkiä voidaan luoda erilaista dynamiikkaa sinun ja kumppanisi välille. Kokeilkaa erilaisia tapoja maata vierekkäin tai päällekkäin.
Luo tunnelmaa. Pukeudu kauniisiin alusvaatteisiin ja jää kumppanillesi ikään kuin vahingossa kiinni kesken sooloseksin, kun houkuttelet hänet makuuhuoneeseen. Sytytä kynttilöitä, laita lempeää musiikkia – ja voitte tyydyttää itseänne toisen nähden vaikka kesken ruuanlaiton. Muista kuitenkin turvallisuus!
Keskinäinen itsetyydytys on kaunis ja kuuma tapa muodostaa yhteys kumppanisi kanssa – pienin panoksin, hauskassa ympäristössä teidän välillänne.
Keskity
Yhteytenne voi olla käsin kosketeltavaa, tunnelma kuuminta hetkeen ja seksilelu tuntua tavallista voimakkaammalta, mutta keskittyminen voi silti herpaantua himon keskellä. On turhan helppoa luisua ajatuksiinsa ja pohtia, pitääkö kumppanisi siinä, kun kosketat itseäsi imartelevassa kulmassa – tai mitä sinun tarvitsee tehdä huomenna.
Ota hetki itsellesi. Hengitä syvään ja anna mielesi palata kumppanisi luo sitoutuen yhteiseen hetkeenne uudelleen. Jos ajatuksesi alkavat taas harhailla, kokeile maadoittaa itsesi hetkeen uudelleen ja kokeile esimerkiksi uutta asentoa.
Ja mikä tärkeintä! Muista, että kumppanillasi on todennäköisesti mukavaa kaikesta huolimatta. Tyydytät jo itseäsi haluamallasi tavalla, tunnet itsesi uskomattoman seksikkääksi omassa ihossasi – siitä kumppanisi pitää, joten älä ole huolissasi!
Kiinnitä huomiota kumppanisi seksuaaliseen topografiaan
Keskinäinen masturbointi mahdollistaa vahvemman kommunikoinnin, luotettavan ja tuomitsemattoman tilan ja intiimin kuvauksen siitä, kuinka kumppanisi haluaa tulla kosketetuksi. Tätä on seksuaalinen topografia – hetki, jolloin voit seurata, kuinka kumppanisi nauttii itsestään, tyydyttää itseään. Koko tilanne voi perustua pieneen kiusaan, joka alkaa toisen aloitteesta ja rakentuu siten, että toinen voi liittyä hauskanpitoon.
Huomaa, kuinka kumppanisi sukuelimet alkavat turvota tai vaihtaa väriä kiihottuessaan. Kiinnitä huomiota siihen, mitä puhutaan tai tehdään, kun molemmilta katoaa fiilis. Poimi hienovaraisia vinkkejä siitä, mihin hän haluaa laittaa kätensä, pään, kaulan, jalat ja muut kehonosat. Sinulla on eturivin paikka kumppanisi nautintopisteisiin, varsin mainiota tietoa seuraavaa kierrosta varten!
Ps. Virallista runkkauspäivää vietetään toukokuun 28. päivä. Enjoy!