Myönnän sen heti alkuun: en ole kovin hyvä pitämään lupauksia – ainakaan niitä, jotka kirjataan ylös vuoden viimeisenä päivänä. Siksi päätinkin, että lupausten sijaan aloitan tulevan vuoden luomalla joitain tavoitteita. Niistäkään ei tarvitse ottaa sen enempää painetta. Toiveena kuitenkin on, että nämä tavoitteet tukevat hyvinvointiani.
Luen enemmän kirjoja
Lapsena rakastin lukea. Kahlasin läpi Neiti Etsivät, Sweet Valley High -sarjan, Babysitter’s Clubit, kaikenlaisia yksittäisiä opuksia… Myöhemmin innostuin itse kirjoittamaan. Sitten tulivat tietokone ja Internet, lukio, opinnot korkeakoulussa, sosiaalinen media, älypuhelimet… Tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin. Pointtina nyt selkeästi on kuitenkin se, että kirjojen lukeminen jäi kokonaan.
Olen lukenut viime vuosina lähinnä seksologiaan liittyvää kirjallisuutta. Niitäkin vain sen vuoksi, että opinnoissa näitä on edellytetty. Ja aiheen parissahan voin jatkaa kyllä, kunhan saisin rakennettua jonkinlaisen lukurutiinin.
Ajattelin ensin asettaa tavoitteeksi 52 kirjaa. Sen verran meillä on viikkoja käytössä vuonna 2021. Eikä se nyt mikään mahdoton tavoite ole. Ehkä pitäydyn siinä. Toki aloitan ensi vuonna myös seksuaalikasvatuksen opinnot, tutustun yhdeksän viikon ajan seksuaalisuuteeni ja yhden viikonlopun aion viettää alasti tutkiessani omaa ja muiden kehoa… Mutta eiköhän tuo tavoite silti ole ihan realistinen.
Haluan lukea ainakin seuraavat kirjat:
- Emily Nagoski, Ph. D.: Come As You Are
- Regina Thomashauer: Pussy – A Reclamation
- Suvi Tirkkonen: Himoitse, leiki ja rakasta – Avioliiton pelastustarina
- Tittamari Marttinen: Seksionni – Rakkaudella seksistä
- Paula Tiessalo & Aune Karhumäki: Parisuhdepäivitys – Uudet säännöt rakkaudelle
- Mirja Hämäläinen: Avoimet suhteet
- Sami Kuronen & Ilkka Ihamäki: Sensuellit iltasadut
- Tiina Svensk: Ensimmäinen ero – Selviytymisopas
- Marja Kihlström: Oikeilla nimillä
- Marika Rosenborg: Te selviätte kyllä – Mahdollisuuksien parisuhde
Ja siinähän meillä jo on kova kymppi! Toki toinen lukutavoite tämän ohella voisi olla lukea jotain muutakin kuin seksologiaan liittyvää kirjallisuutta, heh. Eiköhän senkin aika tule.
Kokeilen kaikkia seksilelujani ainakin kerran
Tähän tavoitteeseen innoittajani on toimittaja, pornovaikuttaja Ina Mikkola. Mimmi kirjoitti Runkkarin käsikirja -teoksessaan squirtanneensa käyttämällä yhden seksilelun yhtä asetusta. Sanoisin, että tämä on varsin mielenkiintoinen fakta. Jäin siis pohtimaan, mitä jos… Joten tänä vuonna testaan kaikkia seksilelujani (ja hierontaöljyjä ja liuku- ja kiihotusvoiteja ja ja ja…) ainakin kerran kaikkine asetuksineen.
Lelulaatikossani on muun muassa 150 euroa maksanut pulsaattorivibra, jota olen kokeillut… öö… en kertaakaan? Ja se on ollut laatikossa ainakin toukokuusta asti. Sanoisinko, että hiukan säälittävää osaltani? Sanoisin.
Että ensi vuonna en tartu kerta toisensa jälkeen siihen kuuluisaan Satisfyeriin, vaan annan muillekin leluilleni mahdollisuuden – ainakin kerran. Porukassa on varmasti hittejä ja huteja. Toki mieltymykset ovat jokaisella myös omanlaisensa. Mutta lupaan täälläkin (tai Instagramissa?) kertoa kokeiluistani.
Olen aktiivisempi Instagramissa
Haluaisin kovasti julkaista Instagramiin kaikenlaista, mutten saa aikaiseksi. Siihen on rakentunut jonkinlainen kynnys, jota en saa ylitettyä. Vuonna 2021 haluan ylittää tämän kynnyksen.
Ammatillisesti on menossa ja tulossa niin paljon kaikkea kiinnostavaa. Olisi surku pitää kaikki kiva vain itsellään ja olla jakamatta siitä mitään.
Kaipaan myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä ja vuorovaikuttamista ihmisten kanssa. Havaitsin tämän joitain päiviä sitten. Että olisi ihana päästä tapaamaan ihmisiä ilman huolia ja murheita kulkutaudeista.
Palaan vegaaniruokavalioon ja huolehdin vitamiineista
Olin joitain vuosia vegaani. Sitten aloin lipsua herkkujen ja juustojen osalta. Nythän se on sitten aivan lähtenyt lapasesta, kun olen ostellut surutta suklaata, irtokarkkeja ja juustonaksuja. On siis ryhtiliikkeen aika! Aloitan vuoden Vegaanihaasteella. Siitä on sitten helppo jatkaa valitsemallaan tiellä.
Vitamiinit tuottavat aina päänvaivaa… Jostain syystä koen ne turhina, vaikka vegaanillehan B12 on tärkeintä purkkiruokaa. Turhina tarkoittaa tässä sitä, etten jaksa nähdä vaivaa huolehtiakseni niiden syömisestä. Pitäisi olla tarkempi, joten tavoitteena on syödä vitamiinit jatkossa tarkemmin.
Toimitan kirjanpidon ajoissa
Koko kolmivuotisen yrittäjyyteni aikana tämä on ollut suurin kompastuskiveni. Nyt pyrin ihan oikeasti skarppaamaan ja huolehtimaan kaikki kuitit ja raportit liitteineen kirjanpitäjälle viimeistään silloin kuukauden 12. päivä. Tiedän jo nyt, että tästä tulee se vaikein tavoite. Mutta nyt se on tänne kirjoitettu, joten…
Ihanaa tulevaa vuotta! Toivotaan, ettei 2020 ollut mikään sen traileri…
Ps.Huomenna on syytä olla kuulolla ja näkösällä, vaikka miten darraisena sitten olisitkaan! Jotain ihan huikeaa on aluillaan. Can’t wait!