Seksuaalihistoria – nuoruus

Huomaan, etten kovin mielelläni kirjoita nuoruusvuosistani. Olin yksinäinen ja hukassa itseni kanssa. Vuosiin mahtuu kaksi osastojaksoa, useita irtosuhteita ja tunne ulkopuolisuudesta, minne ikinä meninkin. Pakko myös todeta, etten varsinaisesti muista noista vuosista konkreettisesti oikein mitään. Masennus oli voimakasta ja toisaalta lääkitys sai käyttäytymään itselleni vieraalla tavalla.

Lukion jälkeen hain opiskelemaan viestintää. Hain kahteen yliopistoon ja kahteen ammattikorkeakouluun. Sain pääsykoekutsun jokaiseen, mutta lopulta kävin kokeilemassa ainoastaan tiedotusoppia Tampereella ja journalistiikkaa Jyväskylässä. Tässä kohtaa paino on ehdottomasti sanalla kokeilemassa, sillä motivaationi lukea pääsykokeisiin oli olematon. Lisäksi kävi varsin nopeasti ilmi, ettei yliopisto ole minua varten. Edessä häämötti siis välivuosi.

Työkkärin kautta hakeuduin kesän jälkeen eräänlaiseen työkokeiluun ja kulutin arkipäivisin muutaman tunnin porilaisen kirpputorin kassalla. Viihdyin tuolla tosin lopulta vain muutaman kuukauden, sillä kummitätini vinkkaamana hain syksyn yhteishaussa Turkuun opiskelemaan viestintää ja sain ilokseni opiskelupaikan.

Tammikuussa 2008 muutin Turkuun ja ensimmäistä kertaa omilleni. Olin asiasta aivan rikki. Koti-ikävä vaivasi ja Turku tuntui turvattomalta. Opinnot etenivät ensimmäisenä vuonna kuitenkin mutkattomasti, vaikka mieli viipyi pitkälti Porissa uuden kotikaupunkini sijaan. Kotikotona vietetyt viikonloput olivat tärkeitä selviytymiseni kannalta. Toinen iso apu oli televisio. Söin päivällisen Conan O’Brien seuranani. Sunnuntaisin katsoin Wallander-elokuvia ja söin popcornia.

Asuttuani Turussa vuoden hain ja sain osa-aikaisen duunin Makuunista. Olin päivät koulussa ja riensin illoiksi töihin. Kiire tuntui hyvältä – toki oli kiva myös ansaita hiukan rahaa pienen opintotuen lisäksi. Ensimmäisen palkkani käytin hiustenpidennykseen.

Kävin ystävieni kanssa keikoilla ja baareissa. Pokailin poikia ja hain hyväksyntää kehoni kautta, Vietin arki-iltoja ja viikonloppuja töissä. Koulu alkoi tuntua hankalalta sen kolmantena vuonna. Kirjoittamisen rinnalle tulivat radiojournalismi ja televisio-opinnot, enkä tuntenut niitä omakseni. Halusin ainoastaan kirjoittaa. Kun yllättäen ilmoitettiin, että koko journalismin linja koulussani lopetetaan ja se siirretään toiseen ammattikorkeakouluun, putosin opinnoista lopullisesti.

Olisin halunnut muuttaa Turusta takaisin Poriin. Olin kuitenkin aloittanut kolmivuotisen psykoterapian, ja se sitoi minut Turkuun. Voin todella huonosti. Kävin töissä ja terapiassa, mutta muuten vietin aikaa ainoastaan kotona. Joku olisi kai voinut kuvailla minua tietyllä tavalla syrjäytyneeksi. Soittelin kuitenkin päivittäin äidille ja siskolle. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten kuormittavaa se heille varmasti oli.

Elämä toistui samanlaisena muutaman vuoden ajan. Kävin töissä ja terapiassa, mutta muuten viihdyin kotona television ääressä. Pyörähdin kuukauden jakson päiväosastolla vuonna 2011, toisen kerran keväällä 2013. Tuolloin sain vihdoin keskivaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön rinnalle diagnoosin: epävakaa persoonallisuushäiriö.

En voi välttyä ajatukselta, että nuoruuteni on mennyt hieman hukkaan mielenterveyteni horjumisen vuoksi. Toisaalta tilanteeseen oli todella hankala itse vaikuttaa – ja kyllähän yritin hakeutumalla avun piiriin. Mieli ei vain tuolloin ollut vielä valmis kohtaamaan koko maailmaa.

Ensi viikolla kurkistetaan vielä aikuisuuteen – tosin poikkeuksellisesti vasta torstaina, sillä keskiviikolle olen keksinyt jotain muuta. Huippua keskiviikkoa!

Niin ja hyvää seksilelupäivää!

Lue myös aiemmat osat:
Seksuaalihistoria
Seksuaalihistoria – lapsuus
Seksuaalihistoria – varhaismurrosikä
Seksuaalihistoria – murrosikä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s